Aldata

Juustotuotemerkeistä The Laughing Cow, Mini Babybel, Boursin ja Leerdammer tunnettu Bel UK Ltd on ottanut käyttöönsä Aldatan valikoimanhallinnan ja -optimoinnin ratkaisut, joilla Bel UK hankkii strategista tietoa tuoteryhmistään ja markkinoistaan. Ratkaisujen avulla Bel UK voi ohjeistaa vähittäiskauppaa kuluttajien ostotottumuksista ja maksimoida tuoteryhmiensä myyntiä Britanniassa.

Aldatan valikoiman optimointiratkaisun avulla voidaan tunnistaa kuluttajien ostokäyttäytymistä. Tämän avulla voidaan optimoida tuotteiden hyllysijoittelua. Vähittäiskaupalle annetut, räätälöidyt suositukset perustuvat simulaatioon. Optimointiratkaisulla Bel yhdistää useista lähteistä saatavaa dataa. Näin Bel UK voi nopeasti ja tarkasti ohjeistaa vähittäiskauppiaita tuoteryhmien optimoinnissa ja voiton maksimoimisessa.

“Aldatan ratkaisut ovat parantaneet otettamme tuoteryhmiimme, jotka voidaan jakaa arki- ja snack-juustoihin sekä kalliisiin premium-juustoihin. Samalla Aldatan työkalut ovat vähentäneet päänvaivaa eri lähteistä peräisin olevien tietojen yhdistämisessä. Aikaisemmin käytimme jopa 30 prosenttia ajastamme tiedon siivoamiseen ja muokkaamiseen”, kertoo Bel UK:n controller Dani Busseni.

”Nyt olemme pystyneet tekemään 11 valikoimakatsausta kahdeksan viikon sisällä ja tarjoamaan aikaisempaa enemmän valikoimasuosituksia vähittäiskauppiaille, kun aikaisemmin lähes kaikki aika meni numeroiden pyörittelyyn.”

Bel UK suunnittelee myös Aldatan tilansuunnitteluratkaisun käyttöönottoa. Tilan suunnittelulla visualisoidaan tuoteryhmiä ja valikoimastrategioita, analysoidaan tilan suorituskykyä ja nopeutetaan räätälöityjen planogrammien välittämistä vähittäiskauppiaille.

“Kuluttajat saavat aikaisempaa enemmän informaatiota ja vaikeissa taloussuhdanteessa asiakasuskollisuus on häilyvää”, kertoo Aldatan markkinakehitysasiantuntija Matt Robinson.

”Tämän vuoksi vähittäiskauppiaille ja valmistajille on ratkaisevan tärkeää tehdä yhteistyötä ja ymmärtää myynnin trendejä ja ostotottumuksia. Tuoteryhmien optimointityökalujen ja räätälöidyn tuotesijoittelun avulla kauppiaat voivat vahvistaa brändiään ja rakentaa kanta-asiakaskuntaansa.”

Lisätietoja:
Ari Saapunki, Aldata 1-2-1-yksikön johtaja
ari.saapunki@aldata-solution.com
p. 010 820 8172


Aldata lyhyesti

Aldata on maailman johtava kaupan alan optimointiin liittyvien ratkaisujen toimittaja. Ohjelmisto- ja palveluratkaisumme auttavat vähittäiskauppiaita, jakelijoita ja valmistajia tehostamaan omaa liiketoimintaansa.
Ratkaisujemme avulla asiakkaamme voivat optimoida valikoimien, tilan, toimitusten, logistiikan ja asiakastyytyväisyyden hallintaa sekä samalla kasvattaa myyntiä ja tulosta. Ajan- ja kustannusten säästö sekä hävikin ja hyllysaatavuuden hallinta edesauttavat palvelun ja asiakasuskollisuuden paranemista.
Vuonna 1988 perustetulla Aldatalla on maailmanlaajuista kokemusta onnistuneiden projektien toteuttamisesta kauppaketjuille ja kulutustavara-alan yrityksille, tuotejakelijoille sekä eri alueilla toimiville myymäläketjuille. Aldatan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä ja sen kaupankäyntitunnus on ALD1V.
Tutustu Aldatan asiakkaisiin, ratkaisuihimme sekä monitaitoiseen ja kansainväliseen tiimiimme osoitteessa www.aldata.com.

Bel UK lyhyesti

Bel UK Ltd on Kentissä toimiva Bel Groupin tytäryhtiö. Bel Group toimittaa kansainvälisesti tunnettuja tuotemerkkejä, joita ovat Mini Babybel, The Laughing Cow, Leerdammer, Boursin ja Port Salut.


Japanilainen Seicomart-lähikauppaketju on valinnut Aldatan ratkaisut täydentämis- ja ostotoimintojensa optimointiin. Ratkaisut otetaan käyttöön Seicomartin yli 1000 myymälässä ja seitsemässä jakelukeskuksessa.

Seicomart ottaa käyttöön Aldata Replenishment -ratkaisun varastoennustamiseen ja -hallintaan sekä Aldata Procurement -ratkaisun toimittajien hallintaan sekä ostotoimintoihin. Aldatan ratkaisujen avulla Seicomart luo vankan pohjan toimintojen tehostamiselle, suunnitellulle ja kasvulle. Ratkaisut mahdollistavat täydentämis- ja ostotoimintoprosessien integroinnin ja optimoinnin pääkonttorista käsin Seicomartin varastoihin ja myymälöihin. Ratkaisujen avulla yhtiö saa reaaliaikaisen näkyvyyden ja kontrollin kaikkiin toimintoihinsa.

Vuonna 1971 perustettu Seicomart tarjoaa tuoreita ja terveellisiä ruokia kohtuulliseen hintaan toimien samalla innovatiivisesti ja kasvua edistäen työntekijä-, projekti- ja yhtiötasolla.

”Yhtiömme näkemys perustuu innovaatioon ja luottamukseen, ja tämä asettaa erityisvaatimuksia teknologia- ja toimittajavalintoihimme”, kertoo Seicomartin Fresh Foods -osaston johtaja Hideki Tsutsumi. ”Tehokas varastonhallinta on kaiken vähittäiskaupan toiminnan ydin. Sen vuoksi Aldatan pitkä kokemus kaupan alalta vakuutti meidät siitä, että he pystyvät tukemaan liiketoimintaamme innovatiivisesti ja tehokkaasti.”

Aldatan avulla Seicomart voi lisätä koko liiketoimintansa tehokkuutta ja tuottavuutta automatisoimalla monia prosesseja myymälässä ja varastotäydentämisessä.

“Lähikaupat ovat elintarvikekaupan elinehto Japanissa, mutta ne kohtaavat suuria haasteita”, Tsutsumi jatkaa. ”Pitkät aukioloajat, pienet myymäläkoot rajoitettuine varastoineen, vaihtelevat tuotevalikoimat ja korkea tuoteliikevaihto vaativat täydennys- ja ostotoimintoihin järjestelmiä, jotka ovat äärimmäisen tehokkaita ja tarjoavat proaktiivista tukea liiketoimintamalliin. Aldatan ratkaisut mahdollistavat tämän vähentämällä henkilöstön käyttämää aikaa rutiinitehtäviin samalla kun asiakkaiden kanssa käytettävä aika lisääntyy.”

“Varasto- ja myymäläprosessien automatisointi ei ainoastaan säästä aikaa, vaan johtaa optimaalisiin tuotevarastoihin, joilla kuluttajakysyntään pystytään vastaamaan”, kertoo Allan Davies, Aldatan markkinointijohtaja ja EVP Optimization.

”360 asteen näkyvyys varastoon ja ostoihin varmistaa Seicomartille sen, että jakelukeskuksissa ja myymälöissä on aina oikea määrä tavaraa. Maailman suurimpien kaupan brändien tavoin Seicomart tukeutuu teknologiaan, joka auttaa keskittymään innovaatioiden eteenpäin viemiseen.”

Lisätietoja:

Jorma Tukia, toimitusjohtaja, Aldata Solution Finland Oy
jorma.tukia@aldata-solution.com 
puh. 010 820 8020


Aldata toteutti sirumaksupääteasennukset yli 1000 K-ryhmän kauppaan. Uusia maksupäätteitä asennettiin yli 4000 vajaassa vuodessa. 

Kesko-konserni käynnisti vuonna 2010 hankkeen, jonka tehtävänä oli valita, integroida ja levittää uusi ja yhdenmukainen sirumaksupääte jokaiseen K-ryhmän kauppaan Suomessa. Samalla K-ryhmässä siirryttiin korttimaksutapahtumien käsittelyssä keskitettyyn, kansainväliset korttimaksamisen tietoturvastrandardit täyttävään ratkaisuun. Hankkeen tärkein tavoite oli korttimaksamisen turvallisuusriskien minimointi.

Sirumaksupäätteiden asennukset toteutti Keskon pitkäaikainen kumppani Aldata. K-ryhmän sirumaksupäätteen valintaa edelsi perusteellinen esiselvitys, jolla varmistettiin, että ratkaisu palveli parhaalla mahdollisella tavalla sekä asiakasta että kauppaa.

”Valitsimme Banksys Yomanin sirumaksupäätteen, joka on helppokäyttöinen, toimintavarma ja turvallinen. K-ryhmällä on nyt käytössään kansainvälisten korttiyhtiöiden tietoturvastandardit täyttävä korttimaksamisen ratkaisu, joka edustaa uusinta teknologiaa ja varmistaa tulevat kehitystarpeet”, kertoo projektipäällikkö Päivi Kukkonen Keskolta.

K-ryhmän maksupäätteiden levitysprojekti onnistui hyvin, vaikka lähtötilanteessa hanke tuntui valtavalta ponnistukselta.

”K-ryhmän huomattava myymälä- ja kassamäärä Suomessa asetti hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle sellaisen mittakaavan, joka harvoin tulee tehtäväksi”, kertoo Aldatan projektipäällikkö Jukka Väisänen.

Hankkeen onnistumisen avaintekijöiksi Väisänen listaa tiiviin yhteistyön toimittajien ja asiakkaan kesken, kaikkien osapuolten joustamisen sekä tehokkaan projektinhallinnan.

Lisätietoja:

Aldata
Jukka Väisänen, projektipäällikkö
jukka.vaisanen@aldata-solution.com
puh. 010 820 8050

K-ryhmä
Päivi Kukkonen, projektipäällikkö
paivi.kukkonen@kesko.fi
puh. 050 389 3668


Maailmanlaajuisesti toimiva ja alansa johtava vähittäis- ja tukkukauppojen kokonaisratkaisujen toimittaja Aldata Solution ja kaupan liiketoimintatiedon hallintaan erikoistunut Dacos Software ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Uusi yhteistyökumppani takaa Aldatan asiakkaille paremmat hinnoittelun optimointiratkaisut.

Sopimuksen myötä Aldata tulee toimittamaan Dacosin Price Engine -ratkaisua, jonka avulla vähittäiskauppiaat pystyvät parantamaan hintaoptimointia sekä yksinkertaistamaan päivittäisiä prosesseja ja hinnoittelupäätöksiä. Aldatan asiakkaat voivat hallita ja optimoida hintoja suhteessa kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja omaan hinnoittelustrategiaansa, sekä kilpailla hinnoittelussa tehokkaammin.

"Raaka-aineiden ja polttoaineen hintojen noustessa vähittäiskauppiaat etsivät vaihtoehtoisia tapoja varmistaakseen kilpailukykyisen hinnoittelun. Markkinoiden muutoksiin on pystyttävä reagoimaan nopeasti ja tehokkaasti", toteaa Aldatan markkinointijohtaja Allan Davies.

”Yhteistyö Dacosin kanssa tukee Aldatan strategiaa tarjota alan parhaita teknologiaratkaisuja. Asiakkaamme saavat mahdollisuuden optimoida avainprosessejaan ja sen myötä nopeaa tuottoa sijoituksilleen.”

Yli puolet Euroopan vähittäiskauppiaista päivittävät hinnoittelun optimointiratkaisujaan

Perinteisesti Euroopan vähittäiskauppiaat ovat kulkeneet Yhdysvaltojen jäljessä hinnoittelun optimointiratkaisuihin liittyvissä asioissa. Aldatan ja Martec Internationalin teettämän CIO Survey -tutkimuksen mukaan suuntaus on nyt kuitenkin muuttumassa. Tutkimuksen mukaan 54% eurooppalaisista vähittäiskauppiaista on parhaillaan päivittämässä tai toteuttamassa ensimmäisiä hinnoittelun optimointiratkaisuja. Tutkimukseen haastateltiin 130 kaupan alalla toimivaa tietohallintojohtajaa eri maista.

”Dacosin Price Engine -ratkaisu tarjoaa vähittäiskauppiaille erittäin älykkään ja intuitiivisen hintaoptimointiprosessin. Ratkaisu on yksinkertainen käyttää ja päätöksiä tekevät henkilöt voivat käyttää sitä itsenäisesti. Aldatan ja Dacosin ratkaisut mahdollistavat lisäksi joustavan yhteyden ulkoisiin tietolähteisiin”, kertoo Dacos Softwaren toimitusjohtaja Joachim Hertel.

Aldatan ja Dacosin yhteistyö käynnistyy ensin Ranskassa ja laajentuu myöhemmin muihin maihin.

Lisätietoja:
Ari Saapunki, Aldata 1-2-1-yksikön johtaja
ari.saapunki@aldata-solution.com
p. 010 820 8172


Forté Pharma on valinnut Aldatan ratkaisun tilasuunnittelun automatisoimiseksi. Aldatan avulla Forté Pharma pystyy neuvomaan vähittäiskaupan kumppaneitaan tuoteryhmätuloksien maksimoinnissa.

Forté Pharma on painonhallintatuotteiden markkinajohtaja Ranskassa. ritys tarjoaa laihduttamista, energiansaantia sekä terveyttä ja kauneutta edistäviä ravintolisiä. Alalla on kova kilpailu ja uudet tuotelanseeraukset ovat yleisiä.

”Käyttämällä Aldatan ratkaisua tilansuunnittelun automatisoinnissa ja hyllykuvien (planogrammien) tuotannossa, pystymme vapauttamaan aikaa ja keskittymään liiketoiminnan alueisiin, joista tulee todellista lisäarvoa vähittäiskaupan kumppaneillemme”, kertoo Laboratoires Forté Pharman markkinointipäällikkö Isabelle Schneider.

Aldatan ratkaisun avulla valmistajat voivat tarjota vähittäiskaupan kumppaneilleen myymäläkohtaisia valikoima- ja tilanhallintasuunnitelmia, jotka perustuvat paikalliseen kysyntään.

”Nyt voimme toimia entistä tiiviimmässä yhteistyössä vähittäiskaupan kumppaniemme kanssa ja tarjota heille enemmän tuoteryhmäneuvontaa. Tämä myös vahvistaa suhteitamme kumppaneihimme”, Schneider jatkaa.

Aldatan avulla Forté Pharma voi laajentaa ratkaisumallinsa myös muihin Euroopassa ja Yhdysvalloissa toimiviin toimipisteisiinsä.

Lisätietoja:
Ari Saapunki, Aldata 1-2-1-yksikön johtaja
ari.saapunki@aldata-solution.com
p. 010 820 8172


Pohjoismaiden johtava kuulokuntoutuksen tuotteita ja palveluita toimittava yritys Avesina valitsi Aldatan ratkaisut, joilla Avesina parantaa varastonhallintaa ja asiakaspalveluaan eri liiketoiminta-alueillaan.

"Halusimme kumppanin, jolla on paljon vähittäiskaupan kokemusta, ja joka tukee ja ymmärtää monimutkaisia laskutusprosesseja, ainutlaatuisia tuotevalikoimia sekä lisäpalveluita. Aldatalta saamme näkyvyyttä koko liiketoiminnallemme, ja voimme helposti yhdistää ja tukea uusia myymälöitä tulevaisuudessa", Avesina Snäckanin myyntijohtaja Rosie Siljevik kertoo.

Avesina on jo vuosia ollut yksi Pohjoismaiden suurimmista kuulokuntoutuksen tuotteiden ja palveluiden toimittajista. Yritys toimii tiiviissä yhteistyössä Ruotsin terveyskeskuksen Landstingetin kanssa. Avesina toimii myös yksityissektorilla nimellä Avesina Snäckan, joka tarjoaa laajan valikoiman räätälöityjä ratkaisuja ja tuotteita sekä yrityksille että yksityishenkilöille.

Avesina valitsi seuraavat Aldatan tuotteet parantaakseen liiketoimintaansa:
Aldata SIR - Store & Chain Management Solution on suunniteltu erityisesti palveluintensiivisille vähittäismyyntiketjuille. Aldata SIR - tuote on osa Aldata 1-2-1 Retail -tuoteperhettä.

Aldatan avulla Avesina saa konsernitason liiketoimintaansa läpinäkyvyyttä ja sen ohjattavuus paranee.

Myymäläratkaisun avulla henkilöstö saa välittömän pääsyn tietoihin, joita he tarvitsevat asiakaspalvelussaan, kun he suosittelevat lisäpalveluja ja lisäävät myyntiä myymäläkohtaisesti.

Lisätietoja:
Ari Saapunki, Aldata 1-2-1-yksikön johtaja
ari.saapunki@aldata-solution.com
puh. 010 820 8172


Pohjoismaiden johtava kuulokuntoutuksen tuotteita ja palveluita toimittava yritys Avesina valitsi Aldatan ratkaisut, joilla Avesina parantaa varastonhallintaa ja asiakaspalveluaan eri liiketoiminta-alueillaan.

"Halusimme kumppanin, jolla on paljon vähittäiskaupan kokemusta, ja joka tukee ja ymmärtää monimutkaisia laskutusprosesseja, ainutlaatuisia tuotevalikoimia sekä lisäpalveluita. Aldatalta saamme näkyvyyttä koko liiketoiminnallemme, ja voimme helposti yhdistää ja tukea uusia myymälöitä tulevaisuudessa", Avesina Snäckanin myyntijohtaja Rosie Siljevik kertoo.

Avesina on jo vuosia ollut yksi Pohjoismaiden suurimmista kuulokuntoutuksen tuotteiden ja palveluiden toimittajista. Yritys toimii tiiviissä yhteistyössä Ruotsin terveyskeskuksen Landstingetin kanssa. Avesina toimii myös yksityissektorilla nimellä Avesina Snäckan, joka tarjoaa laajan valikoiman räätälöityjä ratkaisuja ja tuotteita sekä yrityksille että yksityishenkilöille.

Avesina valitsi seuraavat Aldatan tuotteet parantaakseen liiketoimintaansa:
Aldata SIR - Store & Chain Management Solution on suunniteltu erityisesti palveluintensiivisille vähittäismyyntiketjuille. Aldata SIR - tuote on osa Aldata 1-2-1 Retail -tuoteperhettä.

Aldatan avulla Avesina saa konsernitason liiketoimintaansa läpinäkyvyyttä ja sen ohjattavuus paranee.

Myymäläratkaisun avulla henkilöstö saa välittömän pääsyn tietoihin, joita he tarvitsevat asiakaspalvelussaan, kun he suosittelevat lisäpalveluja ja lisäävät myyntiä myymäläkohtaisesti.

Lisätietoja:
Ari Saapunki, Aldata 1-2-1-yksikön johtaja
ari.saapunki@aldata-solution.com
puh. 010 820 8172


Maailmanlaajuisesti toimiva ja alansa johtava vähittäis- ja tukkukauppojen kokonaisratkaisujen toimittaja Aldata Solution on solminut yhteistyösopimuksen ruotsalaisen Granit-kauppaketjun kanssa. Kodin sisustus- ja kotitaloustarvikkeita myyvä Granit valitsi Aldatan ja Microsoft Dynamics ® AX for Retail -toiminnanohjausjärjestelmän parantamaan varastonhallintaa, kaupan tuottavuutta ja asiakaspalvelua.

Granit on osa Bergendahls-konsernia, joka toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Puolassa. Bergendahlsin liikevaihto on 10 miljardia Ruotsin kruunua. Granitin tarjontaan kuuluu kodin tarvikkeiden varastointi- ja säilytystuotteita sekä sisustustuotteita ja sisustusneuvontaa.

"Granit-myymälöiden henkilökunta tarjoaa yksilöllistä palvelua jokaiselle asiakkaalle", kertoo Bergendahl Home Deco AB:n talousjohtaja Peter Sjöberg.

"Tarvitsimme kumppanin, jolla on runsaasti tietoa ja kokemusta vähittäiskaupan ympäristöstä sekä ymmärrystä alan  tulevaisuudesta. Kaikki tämä vaikutti päätökseemme. Aldatan 1-2-1 Retail -vähittäiskaupan ratkaisu ja visiointi olivat ainoat vaihtoehdot nykyisiin tarpeisiimme. Ratkaisu tukee tulevaisuuden suunnitelmiamme, ja yhteistyön avulla voimme varmistaa asiakaslähtöisen liiketoimintamme kasvun ja kehityksen."

Microsoft Dynamics AX for Retail -toiminnanohjausjärjestelmää asennetaan parhaillaan Granitin 15 myymälään ja uudet kassajärjestelmät saadaan käyttöön syksyllä 2011. Tämän myötä yhtiö voi hallita keskitetysti myymälöitään, saada erinomaiset työkalut varastonhallintaan, ostamiseen ja toimintojen optimointiin, ja samalla parantaa myymälöiden toimintaa.

Tulevaisuudessa Granit on kiinnostunut laajentamaan Aldata 1-2-1 Retail -vähittäiskaupanratkaisun kattamaan järjestelmän koko toiminnallisuus.

"Uskomme, että Aldata 1-2-1-ratkaisu yhdistettynä Microsoft Dynamics AX for Retail -toiminnanohjausjärjestelmään on paras mahdollinen valinta kaupan toimialalle",  toteaa Aldatan 1-2-1 Retail -yksikön johtaja Ari Saapunki. "On palkitsevaa nähdä yhteistyömme Microsoftin kanssa tuottavan tulosta. Tämän johdosta voimme tarjota asiakkaillemme markkinoiden parhaan ERP-ratkaisun yhdistettynä Aldata 1-2-1 Loyalty -asiakkuuksienhallintajärjestelmään. Näin yhdistyy Aldatan kaupan toimialaosaaminen Microsoftin vahvoihin tuotteisiin."

Aldatan yli 20 vuoden kokemus vähittäiskaupasta yhdistettynä Microsoft Dynamics AX for Retail -toiminnanohjausjärjestelmään tarjoaa seuraavan sukupolven integroidun kaupan toimialaratkaisun.


Lisätietoja:
Ari Saapunki, Aldata 1-2-1-yksikön johtaja
ari.saapunki@aldata-solution.com
p. 010 820 8172


21.6.2010 Aldata Solution Oyj ja Microsoft Corp. ovat tänään julkistaneet yksityiskohdat globaalista yhteistyösopimuksesta, jonka tuloksena Aldata tuo markkinoille uuden kokonaisuuden keskisuurille vähittäiskaupan yrityksille suunnattuja toimialakohtaisia sovelluksia. Sovellukset täydentävät Microsoft Dynamics® AX for Retail -tuotetta.

Aldatan yli 20-vuotinen kokemus vähittäiskaupan parhaista käytännöistä yhdistettynä Microsoft Dynamics AX for Retail -tuotteeseen tarjoaa seuraavan sukupolven kokonaisuuden integroituja vähittäiskaupan sovelluksia, jotka sisältävät toimintoja muun muassa vähittäiskaupan hankinnan, täydennysten ja myynnin optimointiin, myymälä- ja kassatoimintojen hallintaan sekä kanta-asiakkuudenhallintaan ja digitaaliseen markkinointiin. Toiminnot tarjotaan asennusvalmiina, nopeasti käyttöön otettavina ja helppokäyttöisinä moduuleina. Ensivaiheessa tarjolla ovat kodinkonekaupalle, rautakaupalle sekä vaate- ja urheiluliikkeille tarkoitetut Aldata Retail-ratkaisut.

Microsoft Dynamics AX for Retail tarjoaa kaupan alan keskisuurille yrityksille valmiin kokonaisratkaisun, joka kattaa logistiikan ja toimitusketjun hallinnan, taloushallinnon sekä kassa- ja varastonhallinnan toiminnot ja auttaa näin yrityksiä tehostamaan liiketoimintaprosesseja sekä helpottamaan yhteydenpitoa asiakkaisiin. Ratkaisu sopii erityisesti yrityksille, jotka toimivat monessa maassa, koska monikielisyys, useiden valuuttojen käyttö ja eri maiden lainsäädännön vaatimukset sisältyvät järjestelmän ominaisuuksiin.

”Aldatan kanssa nyt tehty sopimus on osoitus Microsoft Dynamics AX for Retail -järjestelmän kyvystä tarjota vakaa, skaalautuva perusta vähittäiskaupan toimintaympäristöön”, toteaa Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Ari Rahkonen. ”Aldatan syvällinen kokemus vähittäiskaupan alalta ja yhtiön näytöt toimitus- ja palveluverkostosta ympäri maailmaa auttavat vähittäiskaupan toimijoita maailmanlaajuisesti hyödyntämään Microsoft Dynamics AX for Retail -ratkaisua.”

Ensimmäisenä Aldata tuo uudet Microsoft Dynamics AX for Retail -sovellukset markkinoille Suomessa. Tämän jälkeen ratkaisuja lähdetään levittämään kansainvälisesti Aldatan maailmanlaajuisen tytäryhtiö- ja jälleenmyyjäverkoston kautta. Uudet ratkaisut ovat lisäyksiä Aldatan nykyisiin tuotelinjoihin eivätkä ne korvaa Aldatan olemassa olevia tuotteita.

”Aldatan strategiana on kohdistaa kaikki voimavaramme, tuotteemme ja palvelumme vähittäiskaupan ratkaisujen jatkuvaan parantamiseen. Yhteistyösopimuksemme Microsoftin kanssa auttaa meitä tarjoamaan jatkuvan kehityksen tuloksia entistä laajemmalle kohderyhmälle Microsoft SQL Serverin luotettavan globaalin brändin tukemana”, sanoo Aldatan markkinointijohtaja Allan Davies. ”Me uskomme, että Aldatan erikoistuneella toimialakohtaisella vähittäiskaupan osaamisella yhdistyneenä Microsoft Dynamics AX for Retail -tuotteisiin voimme tuottaa vähittäiskaupalle ratkaisuja, joilla asiakasyrityksemme saavuttavat nopeasti ja joustavasti uusia kustannus-, varastointi- ja palveluhyötyjä mahdollisimman riskittömästi ja matalilla kokonaiskustannuksilla.”

Kuten aiemmin on ilmoitettu, Microsoft Dynamics AX for Retail -tuotteet ovat yleisesti saatavilla 16 maassa elokuun 1. päivästä 2010 lähtien. Muut maat seuraavat perässä ensi vuoden alkupuolella.

LISÄTIETOJA:

Jorma Tukia, toimitusjohtaja, Aldata Solution Finland Oy, 010 820 8020, jorma.tukia@aldata-solution.com

Ari Rahkonen, toimitusjohtaja, Microsoft Oy, 040 754 3966, ari.rahkonen@microsoft.com

Aldata

Aldata on maailmanlaajuisesti toimiva, alansa johtava kaupan alan kokonaisratkaisujen toimittaja vähittäis- ja tukkukaupan organisaatioille. Aldatalla on yli 20 vuoden kokemus kaupan alalle suunnatuista ratkaisuista, jotka oleellisesti parantavat käyttäjiensä liiketoimintaa, tavarantoimittajista loppuasiakkaisiin asti. Nykyään Aldatan asiakkaisiin kuuluu 15 maailman 30 suurimmasta kauppaketjusta, tuhansia kuluttajabrändejä sekä satoja kansallisia ja alueellisia liikeketjuja. Lisätietoja: www.aldata-solution.com

Microsoft Dynamics

Microsoft Dynamics –tuoteperhe koostuu helppokäyttöisistä, integroiduista ja joustavista toiminnanohjauksen (ERP) ja asiakkuudenhallinnan (CRM) ratkaisuista. Ne auttavat liiketoimintapäättäjiä vastaamaan nopeasti markkinoiden muutoksiin, hyötymään markkinatrendeistä ja parantamaan kilpailukykyään. Microsoft Dynamics –ratkaisuja kehittää maailmanlaajuinen jälleenmyyjäkumppaniverkosto, jonka jäsenet tuottavat Dynamics-ratkaisujen päälle kunkin toimialan erityispiirteet ja liiketoimintavaatimukset täyttäviä sovelluksia.

Microsoft

Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoftin palveluksessa työskentelee 280 henkilöä, joiden visiona on yhdessä yli 3000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Maailmanlaajuisesti Microsoftilla on noin 92 000 työntekijää yhteensä 102 maassa. Tilivuonna 2009 Microsoftin liikevaihto oli 58,44 miljardia US dollaria.