viagra

Taitomylly

Vettä myllyyn, turbiinit täysille!

10.08.2010

Discovery Channelilta dokumenttiohjelma BP:n öljykriisistä

Suomen Discovery Channelilla nähdään 1.8.2010 ainutlaatuinen dokumenttiohjelma kamppailusta öljyvuotoa vastaan Meksikonlahdella.

Ohjelmassa ”BP:n öljykriisi” päästään kulissien taakse seuraamaan yrityksiä pysäyttää Meksikonlahden pohjassa oleva öljyvuoto, jonka BP:n öljynporauslautan räjähdys aiheutti huhtikuussa 2010. Noin 100 kilometriä Louisianan rannikosta tapahtunut räjähdys johti Amerikan historian suurimpaan ympäristökatastrofiin.

BP:n öljykriisi -dokumenttiohjelma sisältää ainutlaatuista kuvamateriaalia BP:n Houstonin kriisikeskuksesta, jossa BP:n työntekijät yrittävät saada vuodon haltuun. Dokumentin kohokohtia ovat silminnäkijöiden kertomukset sekä haastattelut BP:n ylimmän johdon kanssa. Ohjelmassa kuullaan myös merivartioston kokemuksia katastrofista ja asiantuntijoiden ajatuksia vuodon pysäyttämisyrityksissä käytetystä teknologiasta.

Ohjelma sisältää ennennäkemätöntä, öljynporauslautan vierestä kuvattua materiaalia itse räjähdyksestä.

BP:n öljykriisi nähdään Suomessa Discovery Channelilla 1.8.2010 klo 22.00.

BP:n öljykriisi -ohjelman on tuottanut Discovery Channelille Weinberger Media.

Lisätietoa, esikatselupyynnöt ja kuvia:
Maria Holmström
Viestintätoimisto Taitomylly
010 239 3303
Discovery@taitomylly.fi

About Discovery Communications

Discovery Communications (NASDAQ: DISCA, DISCB, DISCK) is the world’s number one nonfiction media company reaching more than 1.5 billion cumulative subscribers in more than 180 countries.  Discovery empowers people to explore their world and satisfy their curiosity through 100-plus worldwide networks, led by Discovery Channel, Animal Planet, Discovery Science and Discovery HD, as well as leading consumer and educational products and services, and a diversified portfolio of digital media services including HowStuffWorks.com. In Europe, the Middle East and Africa, 13 Discovery brands reach 230 million cumulative subscribers in 115 countries with programming customized in 28 languages.

10.08.2010

Hengenvaarallisen saaliin myrskyisä kuudes tuotantokausi käynnistyy

Peli kovenee entisestään Beringinmerellä, kun Hengenvaarallisen saaliin kuudes kausi pyörähtää käyntiin Discovery Channellilla.

Television karskeimmat merenkävijät palaavat ruutuun Hengenvaarallisen saaliin uusimman kauden myötä Discovery Channelilla. Kuudes kausi vie katsojat takaisin maailman vaarallisimmille vesille Beringinmeren jäämyrskyjen sekaan ravunkalastajien mukana.

Kauden aikana alusten kapteenit ja miehistöt kohtaavat uransa vaikeimpia tilanteita aina vaarallisista sääolosuhteista ja miehistön kiistoista arvostetun kapteeni Phil Harrisin kuolemaan. Rajut luonnonvoimat imevät viimeisetkin voimat sekä aluksista että miehistöstä.

Kapteenit Sig Hansen (F/V Northwestern), Jonathan ja Andy Hillstrand (F/V Time Bandit), Keith Colburn (F/V Wizard) ja Phil Harris (F/V Cornelia Marie) palaavat jahtaamaan sadan miljoonan dollarin saalista; kuningasrapuja. Tällä kaudella vaikeudet kuitenkin seuraavat toisiaan, ja haaste toisensa perään keikuttaa laivaston veneitä. Pahimmat myrskyt mylvivät loppujen lopuksi kuitenkin miesten sisällä.

Kuudennella kaudella Kapteeni Sig mittelee taitojaan vanhoja kilpakumppaneitaan kapteeni Philiä, Hillstrandin veljeksiä ja kapteeni Keithiä vastaan. Kautta alettiin kuvata lokakuussa 2009, joten kapteeni Phil on mukana koko kuudennen kauden. Tapahtumat paljastuvat aikajärjestyksessä sarjan edetessä.

Vanha Beringinmeren veljeys rakoilee, kun vanhoista ystävistä tulee vihollisia jahdin muuttuessa vähitellen henkilökohtaiseksi. Toisten kapteenien raivotessa toisilleen ja miehistölleen toiset käyvät yksinäistä taistelua hengestään.

Kaksi nuorta kansimiestä vaihdetaan laivoissa päittäin kapteenien ”asennekoulutuksen” nimissä. Ennen kauden päätöstä kaamea kohtalo puuttuu kuitenkin peliin muuttaen näiden kahden nuorukaisen elämän lopullisesti.

Hengenvaarallisen saaliin kuudes tuotantokausi Discovery Channelilla alkaen tiistai 10. elokuuta klo 21:30

Lisätietoa, esikatselupyynnöt ja kuvia:
Maria Holmström
Viestintätoimisto Taitomylly
puh. 010 239 3303
Sähköposti: maria.holmstrom@taitomylly.fi

14.06.2010

Maksu-Television katselu kasvussa

Maksu-tv-kanavia katsottiin vuonna 2009 kuusi prosenttia aiempaa enemmän. Katsojatyytyväisyyden kärkipaikkoja hallitsevat maksukanavat, sillä TOP5:n joukossa on vain yksi ilmaiskanava. Tiedot selviävät Discovery Channelin keväällä teettämästä katsojatutkimuksesta.

Discovery Channel selvitti keväällä suomalaisten televisionkatselijoiden tottumuksia, kokemuksia ja näkemyksiä maksutelevisiokanaviin liittyen. Tutkimuksessa selvisi, että maksutelevisiokanavia katsotaan enemmän kuin aikaisemmin. Vastausten perusteella maksukanavien katselu on lisääntynyt 6 prosentilla viimeisen 12 kuukauden aikana.

Kokonaiskatseluaika maksutelevisiotalouksissa jakautuu niin, että 67 prosenttia kokonaiskatseluajasta kuluu ilmaiskanavien äärellä, kun maksukanavilla viihdytään 33 prosenttia televisioajasta. Miehet viihtyvät maksukanavilla hieman naisia enemmän, sillä maksukanavat saavat 36 prosenttia miesten katseluajasta itselleen, saman luvun ollessa naisilla 27 prosenttia.

-      Suomi on melko erityinen maa maksutelevision katselussa. Meillä on väestömäärään nähden enemmän ilmaiskanavia kuin muissa Pohjoismaissa, ja niiden sisältö on laadukkaampaa kuin naapurimaissa. Näin ollen kilpailu katsojien ajasta on kovaa. Onkin ilahduttavaa, että maksutelevisio näyttäisi olevan kasvussa hitaasti, mutta varmasti, Suomen Discovery Channelin Ossi Ilveskoski pohtii.

Kun tarkastellaan katsojien kanavakohtaista tyytyväisyyttä, maksukanavilla menee hyvin. Parhaan viiden kanavan joukkoon mahtuu neljä maksukanavaa ja ilmaiskanavista ainoastaan YLE Teema kiilaa viiden kärkeen. Tyytyväisimmät katsojat ovat Animal Planetilla, kakkossijan ottaa YLE Teema ja pronssia saa CANAL+-kanavat. Nelospaikan ottaa National Geocraphic channel ja viidennellä sijalla on Discovery Channel.

-      Vaikuttaa siltä, että maksukanavat saavat katsojan puolelleen nimenomaan profiloinnilla. Ne eivät ole yleiskanavia, vaan keskittyvät pelkästään urheiluun, luontoon tai muuhun selkeään kokonaisuuteen. Näin katsoja saa juuri haluamaansa sisältöä, Ilveskoski miettii.

Vastaajilta selvitettiin myös näkemyksiä maksukanavista yleisesti. Kaksi kolmesta (67 %) katsojasta kokee, että maksukanavilta tulee itselleen mielenkiintoista ohjelmaa, ja vieläkin useampi, 76 %, pitää maksukanavien ohjelmasisältöä viihdyttävänä. Useampi kuin joka neljäs (27 %) on koukussa maksukanavilta tuleviin ohjelmiin.

Tutkimus tehtiin huhti-toukokuussa 2010 ja sen toteutti IRORecearch Discovery Networks Nordicin pyynnöstä. Tutkimukseen vastasi 521 suomalaista, ja otosjoukko vastaa suomalaisia talouksia, joissa on käytössä maksutelevisiokanavia.

Lisätietoa: Discovery Networks Nordic, Ossi Ilveskoski, 040 540 5776 tai ossi_ilveskoski@discovery-europe.com

26.05.2010

Myytinmurtajat Adam ja Jamie tekevät uusia ohjelmia Discovery Channelille

Maailmankuulujen TV-tähtien, Myytinmurtajien (MythBusters) Jamie Hynemanin ja Adam Savagen touhuja päästään tulevaisuudessa seuraamaan entistä monipuolisemmin Discovery Channelilla. Kanavan tunnetuimmat kasvot ovat solmineet Discovery Networksin kanssa monivuotisen sopimuksen, joka lupaa paitsi uusia Myytinmurtajat-jaksoja myös videopelejä ja nettisisältöä sekä upouusia TV-sarjoja.

“Olemme innoissamme, että saamme jatkaa Myytinmurtajien tekemistä Discovery Channelille, mutta saamme myös uusia mahdollisuuksia tehdä TV-sarjoja, nettisisältöä ja videopelejä. Olemme erittäin kiitollisia siitä, että Discovery uskoo tekemisiimme, Jamie Hyneman kommentoi.

Jamie Hyneman ja Adam Savage ovat jatkossa mukana vahvemmin tuotannossa, vastaavan tuottajan roolissa yhteistyössä tuotantoyhtiö BearmanBraunin kanssa.

“Adam ja Jamie yhdistävät tieteen erikoiseen huumoriinsa, sinnikkyyteensä ja intohimoonsa. Jatkossa heidän roolinsa tuottajina takaa, että näemme vielä enemmän heidän älykkäitä ja viehättäviä persoonallisuuksiaan tulevissa ohjelmissa, Discovery Channelin ja Discovery Sciencen toimitusjohtaja Clark Bunting toteaa.

Myytinmurtajat on Discovery Channelin suosituin ja pisimpään esitetty sarja. Myytinmurtajien uusimmat jaksot nähdään Suomessa Discovery Channelilla sunnuntaisin klo 21.00 ja uusintajaksot arkisin klo 20.30. Myytinmurtajien ensimmäinen jakso esitettiin USA:ssa vuonna 2003. Sarjan tuottaa Australialainen Beyond Productions.

Lisätietoa:
Maria Holmström
Viestintätoimisto Taitomylly
puh. 010 239 3303
Sähköposti: maria.holmstrom@taitomylly.fi

Uutisia Discovery Channelilta: http://discoverysuomi.wordpress.com/

About Discovery Channel
Discovery Channel is dedicated to creating the highest quality non-fiction content that informs and entertains its consumers about the world in all its wonder, diversity and amazement. The network, which is distributed to 100.1 million U.S. homes, can be seen in over 180 countries, offering a signature mix of compelling, high-end production values and vivid cinematography across genres including, science and technology, exploration, adventure, history and in-depth, behind-the-scenes glimpses at the people, places and organizations that shape and share our world. For more information, please visit

www.discovery.com.

About Discovery Communications

Discovery Communications (Nasdaq: DISCA, DISCB, DISCK) is the world’s number one nonfiction media company reaching more than 1.5 billion cumulative subscribers in over 170 countries. Discovery empowers people to explore their world and satisfy their curiosity through 100-plus worldwide networks, led by Discovery Channel, TLC, Animal Planet, Science Channel, Planet Green, Investigation Discovery and HD Theater, as well as leading consumer and educational products and services, and a diversified portfolio of digital media services including HowStuffWorks.com. For more information, please visit

www.discoverycommunications.com.

About BermanBraun

BermanBraun is an independent media company whose three divisions — television, feature film and digital media — create and exploit entertainment content and advertising solutions throughout the world. The Santa Monica, Calif.-based company founded by principals Gail Berman and Lloyd Braun in January 2007, has separate strategic global alliances with NBC and Microsoft to create and distribute creative content across all platforms. In February 2009, BermanBraun launched WONDERWALL — the primary celebrity destination on the MSN Network, ranking ahead of TMZ.com and People.com in traffic, with number one user engagement in the celebrity news space. In April 2010, partners BermanBraun, Hachette Filipacchi Media U.S. (HFM U.S.) and MSN launched GLO, a lifestyle destination site. BermanBraun is currently producing THE CAPE for NBC’s 2010/2011 television season. They are also producing DECODED for the History Channel for Fall 2010. BermanBraun also produces SWORDS for Discovery Channel and IS SHE REALLY GOING OUT WITH HIM? on MTV.

26.05.2010

Kohuttu TV-sarja ”Stephen Hawkingin maailmankaikkeus” nähdään Suomessa lokakuussa

Maailmalla suurta mielenkiintoa herättänyt tiedemies Stephen Hawkingin TV-ohjelma ”Stephen Hawkingin maailmankaikkeus” nähdään Suomessa Discovery Science -kanavalla alkaen sunnuntaina 10. lokakuuta klo 21.10.

Discovery Networks tarjoaa katsojilleen ainutlaatuisen televisioelämyksen, kun tiedemaailman arvostetuin fyysikko ja maailman luotetuin asiaviihdekanava yhdistävät voimansa kertoakseen maailmankaikkeudesta uudessa sarjassa. ’Stephen Hawkingin maailmankaikkeus’ (Into the universe with Stephen Hawking) -sarjan tarinaa kuvitetaan huippuluokan tehosteilla ja digitaalisesti parannelluilla NASAn materiaaleilla. Provosoiva, yllättävä ja kauniskin sarja saattelee katsojan näkemään maailmankaikkeuden kiehtovasti yhden historiamme loistavimman tiedemiehen silmin.

Hawking lähti projektiin mukaan, koska hän uskoo television mahdollisuuksiin saavuttaa ja opettaa suurta yleisöä.

- Tiedän, että käsitteet kuten aikamatkustus tai maailmakaikkeuden alkuperä voivat vaikuttaa vaikeaselkoisilta ja joillekin jopa tylsiltä. Uskon kuitenkin, että hyvä kuvitus ja tarinan voima saa kenet tahansa innostumaan asiasta. Tämä sarja osoittaa, että tiede voi olla koko kansan asia. Sarja on täyttänyt tarkoituksensa, jos tavoitamme mahdollisimman monta ihmistä maailmassa ja olemme auttaneet heitä ymmärtämään maailmankaikkeutta. Uusien tehosteiden avulla asiat ovat mielestäni pystytty esittämään erittäin mielenkiintoisella ja katsojia koukuttavalla tavalla, Hawking kertoo.

Uuden tekniikan avulla Hawkingilla on ensi kertaa mahdollisuus näyttää katsojille maailmankaikkeus, kuten hän sen näkee. Ohjelmassa käytetyt tietokoneanimaatiot ja erikoistehosteet tuovat sen kaikkien katsojien nähtäville. Tarinankertoja puhuu Hawkingin sanoin katsojalle, joka saa nauttia Hawkingin mielen maalaamista kuvista. Tarvittaessa kerrontaa tukee kuvamateriaali kansainväliseltä avaruusasemalta ja Hubble avaruusteleskoopista.

‘Stephen Hawkingin maailmankaikkeus’ -ohjelmasarjan ensimmäinen jakso esitetään Suomessa Discovery Science —kanavalla 10. lokakuuta 2010.

Sarjan jaksokuvaukset:

Maailmankaikkeuden elämä ja kuolema (1-2)

Alkuräjähdyksestä viimeiseen. Tämä kaksituntinen aloitusjakso kartoittaa upeiden erikoistehosteiden avulla maailmankaikkeuden koko elinkaaren syntymästä kuolemaan. Hawking kertoo kuinka maailmakaikkeus muodostui ja kuinka sen alati muuttuva rakenne viittaa peruuttamattomasti oman maailmamme hajoamiseen. Yhden maailmankaikkeuden loppu on toisen alku, Hawking osoittaa kuinka meidän maailmamme johtaa lopulta uusien maailmojen syntyyn avaruuden kaukaisilla laidoilla. Jakso on täynnä rohkeaa ajattelua ja unohtumattomia kohtauksia. Maailmankaikkeuden salat paljastetaan sen kaikessa äärettömyydessään ja ikiaikaisuudessaan.

Maapallon ulkopuolinen elämä (3)

Hawkin pohtii yhtä tärkeintä mysteeriä, jonka ihmiskunta voisi kohdata. Maapallon ulkopuolisen älykkään elämän olemassaoloa. Katsojalle näytetään mahdollisia uusia elämänmuotoja. Samalla pohditaan syvällisesti sitä, mitä oikeastaan voi kutsua eläväksi ja kuinka suurella todennäköisyydellä muita elämänmuotoja koskaan kohdataan.

Aikamatkustus (4)

Hawking tutkii yhtä tiedemaailman kutkuttavimpaa mahdollisuutta, ajassa matkustamista. Hän käy läpi kaikki mahdollisuudet taivuttaen samalla koko ajan ja avaruuden olemusta, aina oman esi-isämme murhaamisesta aina mustan aukon sisuksiin. Katsojalle kerrotaan teknologian mahdollisuudet ja kompastinkivet, joka voisi toimiessaan mullistaa kaiken.

Liite (linkki): kuvia

Lisätietoa, lisää kuvia ja esikatselupyynnöt:
Maria Holmström
Viestintätoimisto Taitomylly
puh. 010 239 3303
Sähköposti: maria.holmstrom@taitomylly.fi

Uutisia Discovery Channelilta: http://discoverysuomi.wordpress.com/

Into the universe with Stephen Hawking -sarjan on tuottanut Discovery Channelille Darlow Smithson. John Smithson on toiminut tuotantoyhtiön päätuottajana ja Susan Winslow Discovery Channelilla.

17.02.2010

Totuus Tutankhamonista ainutlaatuisessa dokumenttisarjassa Discovery Worldilla

Toukokuussa suomalaisille Egyptin historian ystäville on luvassa dokumenttien dokumentti. Discovery Worldin kahden jakson erikoisohjelmassa “King Tut Unwrapped” maailmankuulu Egyptologi Zahi Hawass johtaa ennenkuulumatonta tieteellistä tutkimusta kuningas Tutankhamonin elämästä ja ajasta. Zahi Hawass paljastaa Tutankhamonin vanhempien ja isovanhempien identiteetin ja kuningas Tutankhamonin kuolinsyyn sekä tuo maailmalle mielenkiintoista lisätietoa hänen valtakaudestaan.

Televisio-ohjelman ensimmäisessä jaksossa kuninkaan muumiosta pilkottu DNA käynnistää sarjan tutkimuksia, joiden tavoitteena on selvittää ketkä kuuluivat nuoren kuninkaan perheeseen. Pääsemme muun muassa seuraamaan kutkuttavan jännittävää hetkeä, kun ensimmäiset DNA-näytteet otetaan muumiosta.

Ohjelman toisessa jaksossa uudet todisteet kertovat miten Tutankhamon kuoli ja mitä kuolinsyy kertoo hänen elämästään ja hänestä poliittisena, uskonnollisena ja sotilaallisena johtajana.

- Olemme iloisia siitä, että pääsemme taas tekemään yhteistyötä tohtori Zai Hawassin kanssa. Tutankhamonin tarina on mielenkiintoinen mysteeri, ja olemme ylpeitä siitä, että saamme esittää tohtori Hawassin johtaman ryhmän työtä heidän yhdistäessään perinteisiä arkeologisia menetelmiä uusiin huipputeknologisiin oikeuslääketiedemenetelmiin. Tämä on uusi kappale Egyptin historiassa, Clark Bunting, Discovery Channelin ja Science Channelin toimitusjohtaja kertoo.

King Tut Unwrapped esitetään Suomessa Discovery World -kanavalla sunnuntaina 23. ja 30. toukokuuta. Ohjelman USA:n ensi-ilta on sunnuntaina 21. helmikuuta ja toinen jakso lähetetään maanantaina 22. helmikuuta.

Tänään The Journal of the American Medical Association (JAMA) -lehdessä julkaistu tieteellinen artikkeli kertoo yksityiskohtaisesti kansainvälisen asiantuntijaryhmän lääketieteellisestä ja arkeologisesta tutkimuksesta Tutankhamonin haudalla.

Brando Quilici Productions on tuottanut King Tut Unwrapped -ohjelman Discovery Networksille.

Liitelinkit: kuvia

LISÄTIETOA ja kuvamateriaalia:
Maria Holmström
Viestintätoimisto Taitomylly Oy
maria.holmstrom@taitomylly.fi
puh: 010 239 3303

www.press.discovery.com.
http://jama.ama-assn.org

About Discovery Channel

DISCOVERY CHANNEL (DSC) is dedicated to creating the highest quality nonfiction content that informs and entertains its consumers about the world in all its wonder, diversity and amazement. The network, which reaches 98.1 million viewers in the U.S., can be seen in over 170 countries, offering a signature mix of compelling, high-end production values and vivid cinematography across genres, including science and technology, exploration, adventure, history and in-depth, behind-the-scenes glimpses at the people, places and organizations that shape and share our world. For more information, please visit www.discovery.com.

About Discovery Communications

Discovery Communications (Nasdaq: DISCA, DISCB, DISCK) is the world’s number one nonfiction media company reaching more than 1.5 billion cumulative subscribers in over 170 countries. Discovery empowers people to explore their world and satisfy their curiosity through 100-plus worldwide networks, led by Discovery Channel, TLC, Animal Planet, Science Channel, Planet Green, Investigation Discovery and HD Theater, as well as leading consumer and educational products and services, and a diversified portfolio of digital media services including HowStuffWorks.com. For more information, please visit www.discoverycommunications.com.

23.09.2009

Valassodat — huima kamppailu laitonta valaanpyyntiä vastaan

Animal Planet -katsojille tuttu sarja Valassodat (Whale Wars) näytetään syksyllä Suomessa myös Discovery Channelilla. Kansainvälisesti paljon huomiota herättänyt sarja seuraa Sea Shepherd -aluksen taistelua japanilaisia valaanpyytäjiä vastaan.

Valassodat-sarjassa seurataan Sea Shepherdin miehistön vaikuttavaa matkaa Etelänavan jääkylmille vesille. Melbournen satamasta Australiasta lähtee matkaan monenkirjava joukko, jonka tavoitteena on toteuttaa vaarallista ja kiistanalaista valaskampanjaa.

Pyrkiessään poistamaan japanilaiset laittomat valaanpyytäjät valtameriltä ryhmä törmää valaanpyyntialuksiin ja ”rampauttaa” niitä. Sen jäsenet joutuvat kahakoihin valaanpyytäjien kanssa, tunkeutuvat valaanpyyntialuksiin ja pyrkivät hajottamaan laivueita.

Valassodat kiinnittää huomiota valaanpyynnin arkoihin puheenaiheisiin, ja Sea Shepardin miehistö joutuu sekä arktisella matkallaan että maissa ollessaan usein hankaliin ja jopa vaarallisiin tilanteisiin. Discoveryn seuraaman kampanjan aikana vuosina 2007—2008 kaksi miehistön jäsentä joutui japanilaisten vangeiksi ja kapteeni Paul Watsonia ammuttiin.

Sea Shepherdin kapteeni Watson on aikoinaan ollut mukana perustamassa Greenpeacea, mutta on suuremman osan elämästään keskittynyt nimenomaan merenelävien pelastamiseen. Hän perusti Sea Shepherd Conservation Societyn vuonna 1977 ja on siitä lähtien elänyt talvet merellä pelastamassa valaita, haita ja muita mereneläimiä.

Sea Shepherdin miehistössä on yksi ruotsalainen: Peter Hammarstedt. Hammarstedt kertoo mielellään kokemuksistaan ja antaa puhelinhaastatteluja myös suomalaiselle medialle.

Valassodat: 4. lokakuuta klo 22.00 Discovery Channelilla.

Paul Watsonin haastattelu Telegraph-lehdessä: http://www.telegraph.co.uk/earth/5166346/Paul-Watson-Sea-Shepherd-eco-warrior-fighting-to-stop-whaling-and-seal-hunts.html

LISÄTIETOA, ennakkokatselutiedustelut sekä Peter Hammarstedtin haastattelupyynnöt:
Maria Holmström
Viestintätoimisto Taitomylly
puh: 010 239 3303
sähköposti: maria.holmstrom@taitomylly.fi

About Discovery Communications
Discovery Communications (NASDAQ: DISCA, DISCB, DISCK) is the world’s number one non-fiction media company reaching more than 1.5 billion cumulative subscribers in 170 countries. Discovery empowers people to explore their world and satisfy their curiosity through 100-plus worldwide networks, led by Discovery Channel, Animal Planet, Discovery Science and Discovery HD, as well as leading consumer and educational products and services, and a diversified portfolio of digital media services including HowStuffWorks.com. In Europe, the Middle East and Africa, 13 Discovery brands reach 202 million cumulative subscribers in 104 countries with programming customized in 24 languages.