Yleisradio on tilannut Sony Professionalilta ensimmäisen HD-ulkotuotantoautonsa. Sitä tullaan käyttämään paitsi urheilutapahtumissa ja konserteissa, myös Ylen studiotuotannoissa.
”Tällä hetkellä tuotamme teräväpiirtoisena ainoastaan yhdellä kameralla tehtäviä ohjelmia, kuten draamaa ja dokumentteja”, kertoo Yleisradion teknologiapäällikkö Timo Salonen. ”Nyt tilattu auto mahdollistaa monikameratuotannot myös esimerkiksi studiolla tehtävissä viihdeohjelmissa.”
Ulkotuotantoauto korvaa aikaisemmin käytössä olleen normaalitarkkuuden ulkotuotantoauton. Kaikkiaan Yleisradiolla on käytössään kolme TV-ulkotuotantoautoa. Ne uusitaan normaalin elinkaarimallin mukaan. ”Tämä auto riittää yksinään sellaisiin suurempiin tilaisuuksiin, joihin on aikaisemmin tarvittu useampaa autoa”, Salonen sanoo.
Ulkotuotantoauton ja sen sisältämän tekniikan hankinta kilpailutettiin vastaavien suurten hankintojen tavoin Euroopan laajuisesti. Sony on vahva tekniikassa ja sillä on osaamista vuosien ajalta ympäri Euroopan.
Ulkotuotantoauto on 13,9 metriä pitkä, 2,5 metriä leveä ja 4 metriä korkea puoliperävaunu. Laajennettuna sen leveys on 4,3 metriä. Auton mukana toimitetaan 11 kappaletta digital triax -kaapelointia käyttävää Sonyn HSC-300 -teräväpiirtokameraa. Auto kaapeloidaan ottamaan vastaan yhteensä 24 kamerakanavaa. Näin suurta kameramäärää tarvitaan esimerkiksi suurissa urheilutapahtumissa, kuten maasto- ja ampumahiihdossa.
Kauppaan kuuluu myös HDC-3300R Super Slow Motion -hidastuskamera. Se tallentaa täyttä teräväpiirtotarkkuutta (1080/150i) uskomattomat kolme kertaa normaalia kuvataajuutta nopeammin. Sen avulla voidaan tuottaa näyttäviä hidastuksia esimerkiksi urheilukilpailuiden kohokohdista.
Kameroiden lisäksi auto on varustettu Sonyn MSV-8000G -kuvamikserillä joka käsittelee kaikkien kahdentoista kameran kuvasignaalin, videopalvelimilla sekä HDCAM-nauhatallentimilla. Lähtevän HD-signaalin laatua tarkkaillaan Sony BVML Trimaster -sarjan monitoreilla.
Vaikka suurin osa laitteista vaihtuu uusiin, voidaan esimerkiksi vanhoja objektiiveja ja triax-kaapeleita käyttää uudenkin kaluston kanssa.
Basingstonessa Englannissa rakennettava HD-ulkotuotantoauto toimitetaan avaimet käteen -periaatteella tammikuussa 2011. Kauppaan kuuluu käyttökoulutus.
LISÄTIETOJA:
Sony Professional, Matti Järvinen, 040 7001404, matti.jarvinen@eu.sony.com
Yleisradio, Timo Salonen, 0400 589099, timo.salonen@yle.fi
Sony Professional
Sony Professional on osa Sony Europea ja se on johtava AV/IT-ratkaisujen toimittaja monilla teollisuudenaloilla, mukaan lukien media ja broadcasting, videovalvonta ja jälleenmyynti sekä kuljetus- ja suurtilojen markkinat. Se toimittaa tuotteita, järjestelmiä ja sovelluksia, jotka mahdollistavat digitaalisen, yrityksille ja asiakkaille lisäarvoa tuottavan, audiovisuaalisen sisällön luomisen, muokkaamisen ja jakelun. Sony Professionalilla on yli 25 vuoden kokemus innovatiivisten, johtavien ja poikkeuksellisen laadukkaiden tuotteiden toimittamisesta asiakkailleen. Sonyn Professional Services tarjoaa asiakkailleen asiantuntemusta sekä paikallista osaamista järjestelmien integraatioista ympäri Euroopan. Sony toimittaa yhteistyössä kattavan partneriverkoston kanssa asiakkaiden tarpeita vastaavat ratkaisut yhdistäen ohjelmistot ja laitteistot liiketoiminnallisia tavoitteita palvellen. www.sonybiz.net
Seuraa Sony Europea Twitterissä @sonyproeurope / www.twitter.com/sonyproeurope