Taitomylly

Vettä myllyyn, turbiinit täysille!

29.03.2010

Lasten kesätarvikkeet käytettynä Tori.fi:stä

Kesän saapuminen tarkoittaa lapsiperheille uusien tavaroiden ja vaatteiden hankintoja. Ostamalla tavarat käytettynä voi säästää sekä luontoa että rahaa. Verkossa toimiva markkinapaikka Tori.fi on kerännyt kaikki lastentarvikkeet kätevästi yhden otsikon alle. Myös lasten turvatarvikkeita voi ostaa käytettynä, kunhan tarkistaa huolellisesti tavaran kunnon.

Tori.fi:ssä on tällä hetkellä yli 1000 ilmoitusta, jotka koskevat lastentarvikkeita tai lastenvaatteita. Tori.fi:stä löytyy polkupyöriä, kesävaatteita, pelastusliivejä, kenkiä, leikkikaluja, pinnasänkyjä ja paljon muuta. Tavaraa on myynnissä ympäri Suomen, joten ostaja löytää etsimänsä helposti ja läheltä.

- Lasten vaatteet ja tarvikkeet ovat suosittuja käytetyn tavaran kaupassa, koska lasten tavaroita käytetään usein vain lyhyen aikaa. Lapsi kasvaa nopeasti, ja esimerkiksi polkupyörä pitää uusia melkein joka kevät, Tori.fi:n toimitusjohtaja Jussi Lystimäki toteaa.

Turvakaukalot, turvaistuimet, pelastusliivit, pyöräilykypärät ja muut lasten turvavälineet ovat myös tietenkin lapsiperheille elintärkeitä. Säännöllisin väliajoin käydään kuitenkin keskustelua siitä, onko esimerkiksi käytetty lasten autoistuin turvallinen.

- Käytettyjä turvaistuimia ja kaukaloita voi kyllä ostaa, mutta istuimen kunto täytyy ensin tarkistaa huolella. Tuolin pitää olla hyvässä kunnossa, ei paljoa yli viisi vuotta vanha ja kaikkien sen osien on oltava tallella, Liikenneturvan turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara ohjeistaa.

Ari-Pekka Elovaaran muistilista käytetyn autoistuimen ostajalle:

1) Varmista myyjältä, ettei istuin ole ollut kolarissa. Tässä myyjään täytyy luottaa.
2) Tarkista, että tuoli on ehjä, siisti ja että kaikki osat ja ohjekirja ovat tallella.
3) Autonistuimen elinikä on viidestä seitsemään vuotta, joten vanhempaa ei kannata ostaa. Valmistusajankohta on merkitty lasten turvaistuimen runkoon.

LISÄTIETOJA:
Jussi Lystimäki, toimitusjohtaja, puh. 040 549 3218, s-posti jussi@tori.fi

Tori.fi on jokaiselle suomalaiselle suunnattu internetissä toimiva helppokäyttöinen ja turvallinen markkinapaikka, jossa tavaroita ja palveluita voidaan ostaa ja myydä. Ilmoittaminen on ilmaista eikä palveluun tarvitse rekisteröityä. Tori.fi:n työntekijät tarkistavat jokaisen jätetyn ilmoituksen, joten Tori.fi:ssä ostaminen ja myyminen on turvallista.
Schibsted Classified Media (SCM) on Schibstedin sähköisten markkinapaikkojen kehittämiseen keskittyvä yritys.

29.03.2010

Teillä on vettä ja routakuoppia enemmän kuin moni osaa olettaa

Varo syviä lätäköitä pääsiäisliikenteessä!

Kun talvet lumet sulavat, syvimpien lätäköiden vesimäärä on uhka auton moottorille. Näin varoittaa hinaus- ja tiepalveluja valtakunnallisesti numerosta 0100-2400 välittävän Falck Oy:n operatiivinen päällikkö Rickard Gunell. Esimerkiksi siltojen alla oleviin alikulkuihin kertyy helposti sulamisvettä niin paljon, että sen läpi ajaminen voi hyydyttää auton.

Kulunut talvi on ollut ennätysluminen ja ongelmat teillä olevan veden kanssa korostuvat tänä keväänä. Osassa automalleista jäähdytysilmanotto on keulassa varsin alhaalla, mikä vielä lisää riskiä.
- Kun syvään lätäkköön ajaa vauhdilla, auto imaisee ilmavirran voimasta vettä moottoritilaan konepellin sisäpuolelle asti ja kun vettä pääsee ilmanpuhdistimen kautta koneeseen, matka loppuu siihen. Ennen kaikkea kuitenkin laturi ja sähkölaitteet kestävät huonoimmin vettä, Falckin Rickard Gunell toteaa.
Hän tuntee tapauksia, joissa koko moottori on vaurioitunut lätäkköön sukeltamisen seurauksena.
- Monien nykyautojen moottorin lohko on tehty alumiinista. Jos kone on kuuma ja sillä ajaa kylmään veteen, koko lohko vääntyy ja moottori leikkaa kiinni, Gunell kertoo.
Yleensä veteen ajaminen on vaaraksi vasta kun vesi yltää auton helmoissa ovien alareunaan asti.
- Siksi epäilyttävän näköisiä lätäköitä ja paikkoja, joissa tie on voimakkaasti kuopassa, kannattaa varoa.

Kuopat särkevät pyöriä ja ripustuksia

Veden ohella myös routimisen synnyttämät kuopat ovat keväinen uhka liikenteelle. Auton pyörä tai pyöränripustus vaurioituu, jos ajaa vauhdilla routakuoppaan, jotka tänä keväänä ovat vaarallisen teräviä ja syviä.
- Rengasrikon vaara on suuri, jos ajaa routakuoppaan, ja myös vanne voi vaurioitua iskusta, Gunell varoittaa.
Kuoppaan osuminen voi myös vääntää pyöränripustusta. Gunellin mukaan vaurion huomaa parhaiten siitä, että auto alkaa puoltamaan jompaankumpaan suuntaan, vänkäämään sivuun niin että kuljettaja joutuu väkisin pitämään sitä ajolinjassa.
Kuopan aiheuttama isku voi myös rikkoa iskunvaimentimen, jonka seurauksena auto muuttuu pian vaappuvaksi, kun vaimentimen öljy tai kaasu pääsee karkaamaan säiliöstään.

Alumiinivanteet pitää kiristää huolellisesti

Kesärenkaiden vaihtaminen autoon aiheuttaa ilmiöitä, jotka ovat tuttuja hinausautojen kuljettajille ja tiepalveluasentajille.
- Monissa autoissa on nykyään alumiinivanteet, joihin kuuluu niiden omat pultit. Joka kevät joku autoilija laittaa vanteet kiinni väärillä, liian pitkillä pulteilla ja rikkoo jotain. Joka kevät tulee myös vastaan pyöriä, joita ei ole kiristetty huolella, Gunell kertoo.
Osa autoilijoista ei muista jälkikiristää alumiinivanteita 50 – 100 kilometrin ajon jälkeen ja osa ei usko että sitä ylipäätään tarvitsee tehdä.
Peltivanne joustaa ja sen kiinnityksen saa kireäksi kerralla, se ei tarvitse jälkikiristystä. Sen sijaan kun alumiinivanteen mutterit kierretään kiinni, vanteissa olevat hapettumat menevät kasaan ja kun kuljettaja lähtee ajamaan niin mutterit alkavat elää ja löystyvät. Jos alumiinivanne on täysin puhdas, sen kiinnitys ei vaadi jälkikiristystä, Gunell toteaa.

Kulunut talvi nosti selvästi avustusmääriä

Kulunut talvi osoittautui hankalaksi monille liikennevälineille ja toi korostetusti esiin myös nykyaikaisten henkilöautojen heikkoja kohtia. Talven koettelemukset näkyivät hinaus- ja tiepalveluja hoitavan Falck Oy:n palvelukeskuksen puhelumäärissä, jotka kasvoivat edellistalven vajaasta 34 000 kuluneen talven yli 53 000 yhteydenottoon. Hinausten määrä lähes puolitoistakertaistui lähes 8500:sta lähes 12 500:aan ja paikalla avustettujen asiakkaiden määrä lisääntyi reilusta kahdestatuhannesta yli 3500:aan.
Autoilijoiden avun tarve kasvaa nopeasti. Jos Falck Oy:n kuluneen talven luvut olivat puolitoistakertaisia edellisvuoteen verrattuna niin kahden vuoden takaiseen talveen 2007-2008 verrattuna erot ovat vielä hurjemmat. Paikalla avustettujen autoilijoiden määrä lähes kolminkertaistui noin 1300 tehtävästä, hinausten määrä lähes tuplaantui 6500:sta ja puhelujenkin määrä kasvoi reilusti vajaasta 30 000 yli 53 000:een.
Avun tarpeen ohella lukuihin on vaikuttanut myös ketjun laajeneminen uusille paikkakunnille, niistä viimeisimpänä mukaan tuli Mikkeli. Nykyisin Falck toimii valtakunnallisesti 52 paikkakunnalta käsin.
Myös autojen päälle pudonneet lumet ovat aiheuttaneet vahinkoja talven mittaan. Yhdelle Falckin hinausauton kuljettajalle osui jopa kolme tällaista auttamistapausta samana päivänä.

LISÄTIETOJA:
Rickard Gunell, operatiivinen päällikkö, Falck Oy, 0400 503 335, rickard.gunell@falck.fi
Johan Lindström, toimitusjohtaja, Falck Oy, 040 548 1770, johan.lindstrom@falck.fi

Falck on kansainvälinen yritys, jonka liiketoiminnan tarkoituksena on perustamisvuodesta 1906 lähtien ollut estää onnettomuuksia, hätätilanteita ja sairauksia sekä pelastaa hädässä olevia ihmisiä ja auttaa sairaita ihmisiä. Suomessa Falck Oy hoitaa lukuisia ympärivuorokautisia puhelinpalveluita ja on Suomen johtava hinausalan yritys. Falck aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2005 ja vuonna 2007 yhtiö muodosti Falck-ketjun, johon valittiin mukaan hinausalan vahvimmat ja ammattitaitoisimmat itsenäiset yrittäjät. Nyt Falckin autot palvelevat apua tarvitsevia asiakkaita ympäri Suomen Helsingistä Ivaloon asti. Falck-ketjun hinauspalveluverkosto erikoistuu lisääntyvässä määrin myös ammattimaiseen tiepalvelutoimintaan. Yhtiön palvelukeskukseen tulee noin 150 000 soittoa vuodessa ja yhdessä franchising-yrittäjiensä kanssa Falck-ketju hoitaa vuoden aikana yli 100 000 avustustapausta. Automerkkien, vakuutusyhtiöiden ja monien muiden yritysten hätäpäivystykset ovat keskeinen osa Falckin tarjoamia palveluja. Vuonna 2009 Falckin liikevaihto Suomessa oli 6,8 miljoonaa euroa.

25.03.2010

Olvi laajentaa yhteistyötä pienpanimoiden kanssa

Olvin yhteistyö pienpanimoiden kanssa alkoi vuosi sitten Vakka-Suomen Panimo Osakeyhtiön kanssa. Nyt Olvin olutperheeseen liittyy itäuusmaalainen Malmgårdin Panimo. Sopimuksen myötä Malmgårdin oluita on jatkossa saatavilla valtakunnallisesti.

Olvi on solminut myynti- ja jakelusopimuksen Malmgårdin Panimon kanssa: ravintoloihin Malmgårdin oluet saapuvat 1.4. alkaen ja vähittäiskauppajakeluun ne otetaan syyskuusta 2010 alkaen. Sopimus laajentaa Olvin ja suomalaisten pienpanimoiden vuosi sitten alkanutta yhteistyötä.

Malmgårdin Panimo aloitti toimintansa viime vuonna Pernajassa Itä-Uudellamaalla Malmgårdin kartanon yhteydessä. Panimossa valmistetaan valtavirrasta poikkeavia oluita, joiden kantavana teemana on oman pellon raaka-aineiden hyödyntäminen. Malmgård Dinkel saa rapean pähkinäisen makunsa luonnonmukaisesti viljellystä speltistä, ja huhtikuussa lanseerattava uutuustuote Malmgård Blond Ale taas sisältää perinteistä maalaisvehnää. Tuloksena syntyy kansainväliset mitat täyttäviä oluita, joiden juuret ovat vahvasti kotimaan maaperässä.

- Tähän saakka Malmgårdin Panimon tuotteita on myyty lähinnä Itä-Uudellamaalla sekä rajoitetusti pääkaupunkiseudulla. Yhteistyö Olvin kanssa tarjoaa loistavan mahdollisuuden saada tuotteemme valtakunnalliseen jakeluun. Näin voimme itse keskittyä oluen valmistukseen ja paikalliseen myyntiin. Omat resurssimme eivät riittäisi koko maan kattavan jakelun järjestämiseen, Malmgårdin Panimon panimomestari Tuomas Markkula sanoo.

Olvi ottaa Malmgårdin erikoisoluita jakeluun ja myyntiin, mutta ei omista niihin yksinmyyntioikeutta. Yhteistyöllä pienpanimoiden kanssa Olvi tukee suomalaista olutkulttuuria ja edistää tietoutta suomalaisista erikoisoluista.

– Suomalaisuus on Olvin tärkein arvo, joten meille on luonnollista tukea suomalaisia käsityöläisoluita. Esimerkiksi Malmgårdin spelttiolut ja Blond Ale sekä VASPin luomuolut, suklaaolut, katajaolut ja kesän koivunlehtiolut kilpailevat ansiokkaasti pitkien kuljetusmatkojen päästä ulkomailta tuotavien erikoisoluiden kanssa, Olvin brändi- ja viestintäjohtaja Olli Heikkilä kertoo.

LISÄTIEDOT:
Olvi Oyj, Olli Heikkilä, brändi- ja viestintäjohtaja, puh. 0500 733 851, olli.heikkila@olvi.fi

Malmgårdin Panimo Oy, Tuomas Markkula, panimomestari, puh. 040 736 2894, panimo@malmgard.fi

Panimomestari William Gideon Åberg ja rouvansa Onni perustivat panimon Iisalmeen vuonna 1878. Zacharias Topeliuksen hengessä he halusivat tarjota miedompia vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille kansalaisille. Tänäkin päivänä Olvi on itsenäinen suomalainen panimo, jonka päätuotemerkkejä ovat OLVI (oluet, vichy ja lonkero), Sandels-oluet, FIZZ-siiderit, KevytOlo-kivennäisvesi ja TEHO-energiajuoma.

Historiallinen Malmgårdin kartano sijaitsee Itä-Uudellamaalla Pernajassa. Kartanon pitkät perinteet ulottuvat aina 1600-luvun alkuun asti. Tänä päivänä Malmgård on erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn päämääränään maataloustuotteiden jalostaminen.
Tässä hengessä pannaan myös Malmgårdin Panimon oluet. Tuotteiden valmistuksessa käytetään kartanon omaa viljaa ja vesivoimaa sekä oman lähteen raikasta vettä. Tuloksena syntyy lisäaineettomia, suodattamattomia oluita, aidosti käsityönä.

25.03.2010

Komin ooppera- ja balettiteatteri Savonlinnan Balettijuhlille elokuussa 2010

Kuudennet Savonlinnan Balettijuhlat järjestetään Olavinlinnassa 5.-7.8.2009. Balettijuhlilla nähdään Tsaikovskin iki-ihana baletti Joutsenlampi sekä Suomessa harvoin nähty humoristinen balettiklassikko Coppelia Komin ooppera-ja balettiteatterin klassisina tulkintoina.

Pjotr Tsaikovskin mestariteos, vuonna 1877 sävelletty baletti Joutsenlampi on venäläisen klassisen baletin symboli ja maailman tunnetuin baletti. Torstaina 5.8. ja lauantaina 7.8. Olavinlinnassa nähdään perinteinen Marius Petipan koreografiaan perustuva versio Komin ooppera-ja balettiteatterin tulkintana.

Todellinen helmi ohjelmistossa on ranskalaisen Lèo Delibesin vuonna 1870 säveltämä ja Pariisissa ensi-iltansa saanut hauska ja humoristinen balettiklassikko Coppelia, joka esitetään perjantaina 8.8. Baletin tarina pohjautuu E.T.A. Hoffmannin satuun. Nyt nähtävän version koreografiasta vastaa latvialainen Indra Reinholda.

Komin ooppera- ja balettiteatterilla on pitkät perinteet. Teatteri toimii Syvtyvkarissa ja on Luoteis-Venäjän arvostetuimpia teattereita. Ooppera- ja balettiteatterin johtaja, koreografi Valentina Sudakova, tuo nuorekkaan ryhmänsä jo toistamiseen Suomeen. Edellinen kiertue Suomessa vuonna 2005 sai erinomaisen vastaanoton. Ryhmä on kiertänyt myös Euroopassa. Savonlinnaan saapuvan ryhmän koko on noin 80, 35 tanssijaa ja 45 orkesterin jäsentä.

Teosten kesto väliaikoineen on noin 2,5 tuntia. Lipunmyynti balettijuhlille alkaa 12.4.2010.
Juhlien oheisohjelmaan sisältyy tanssikursseja sekä kulttuuritapahtumien kehittämisseminaari.

–Elokuinen ilta Savonlinnassa, Olavinlinnan upeat puitteet, sekä tanssin ja baletin lumovoima luovat yhdessä kokonaisuuden, jota ei kannata jättää ensi kesänä väliin. Haluamme tarjota kaikille kulttuurinnälkäisille korkeatasoisen ja unohtumattoman tanssielämyksen ja samalla mahdollisuuden kokea elokuisen Savonlinnan taian, sanoo balettijuhlien johtaja Hannu Hyttinen.

LISÄTIETOJA:
Hannu Hyttinen
Balettijuhlien johtaja
Savonlinnan Balettijuhlien kannatusyhdistys ry
Puh. 040 – 336 2130
Sähköposti: balettijuhlat@savonlinnaballet.net
www.savonlinnaballet.net

Lipunmyynti:
www.lippu.fi tai 0600 900 900 (1,50€/min+pvm)
Ryhmät:
myynti@savonlinnaballet.net tai 044 500 2176/asiakaspalvelu

24.03.2010

Ensimmäinen Korkkarikeskiviikko® keräsi ennätysosanoton

Viime keskiviikkona maailman ensi-iltansa saanut Korkkarikeskiviikko® sai Taitomyllyn tytsyt liikkeelle runsain mitoin. Jalassa nähtiin jopa 10 sentin korkoja.

Taitomyllyssä on luvassa korkeita korkoja myös huomenna, kun Korkkarikeskiviikko® järjestetään nyt toisen kerran.

– Voi sanoa, että Korkkarikeskiviikosta® on muodostumassa perinne, jossa on aineksia maailmanlaajuiseksi liikkeeksi. Muutamme tällä konseptilla tylsän keskiviikon naisenergiaa tihkuvaksi viikon huipennukseksi, kampanjakoordinaattori Kati Huhta-aho kertoo.

LISÄTIETOJA medialle:

Kati Huhta-aho

Korkkarikeskiviikko on uusi, erilainen päivä viikon harmauden keskellä. Keskiviikkoisin toimiston tytöt valitsevat vaatekaapista kohtalokkaat korot jalkaansa ja kohoavat näin uusiin korkeuksiin. Korkkarit tuovat monia elämää helpottavia etuja, esimerkiksi pää kolahtaa lasikattoon todennäköisemmin kuin lättänillä kengillä saapastellessa. Kampanja helpottaa myös kenkien valitsemista – keskiviikko on korkkarien juhlaa! Kampanja jatkuu aina kesäkuun alkuun asti.

24.03.2010

Korkkaa korot kattoon keskiviikkoisin

Keskiviikko, ah tuo väliin putoava päivä, saa uudenlaista hehkua, kun Taitomyllyn tytsyt nousevat koroilla korkeuksiin. Kampanja käynnistyy ensi keskiviikkona.

Korkkarikeskiviikko on uusi, erilainen päivä viikon harmauden keskellä. Kampanjan idea on yksinkertainen. Keskiviikkoisin toimiston tytöt valitsevat vaatekaapista kohtalokkaat korot jalkaansa ja kohoavat näin uusiin korkeuksiin.

Korkkarit tuovat monia elämää helpottavia etuja, esimerkiksi pää kolahtaa lasikattoon todennäköisemmin kuin lättänillä kengillä saapastellessa. Kampanja helpottaa myös kenkien valitsemista – keskiviikko on korkkarien juhlaa!

Kampanja jatkuu aina kesäkuun alkuun asti.

LISÄTIETOJA medialle antaa:

Kati Huhta-aho

23.03.2010

Ei säätöä, ei johtoja, vain upealta kuulostavaa kotiviihdettä:

Uudet digitaaliset langattomat MDR-RF4000K-kuulokkeet

  • Digitaaliset RF-kuulokkeet 30 metrin toimintasäteellä ja korkealla äänenlaadulla
  • Käytännöllinen säilytys- ja latausteline vähentää olohuoneen sotkua
  • Korvanmukainen käyttömukavuutta parantava muotoilu
  • Kristallinkirkas ääni, joka syntyy läpimitaltaan 40 mm olevien kaiutinkalvojen ja digitaalisen radiotaajuuslähetyksen ansiosta

Sonyn ylellisesti muotoillut langattomat kuulokkeet (MDR-RF4000K) tarjoavat upean äänenlaadun suosikkiviihdelaitteesta. Ne ovat lisäksi suunniteltu sopimaan nykyaikaisiin olohuoneisiin langattoman lataus- ja lähetystekniikkansa ansiosta, joten johtonippuja ei tarvitse piilotella.

Hillitysti muotoiltu säilytysteline istuu hyvin nykytelevisioiden muotoilukieleen. Ohut ja kätevä teline toimii samalla myös langattomana akkulaturina. Käytön jälkeen kuulokkeet on helppo taittaa kokoon ja laittaa säilöön samalla kun akku latautuu.

Digitaalinen RF-vastaanotto varmistaa selkeän ja hyvän lähetyksen vastaanoton jopa 30 metrin säteellä. Kuulokkeiden suljettu rakenne pitää äänet poissa muiden korvista. Vaikka nauttisi toimintaelokuvan loppukohtauksesta, muut ympärisllä olevat eivät häiriinny sivuäänistä.

Kuulokkeiden 40 millin kaiutinkalvot varmistavat harvinaisen hyvän äänenlaadun. Kaiuttimen elementit toistavat kauniisti yksityiskohdat ja täyttävät kuuntelijan äänimaailman tarkasti elokuvien ääniraidalla ja puheella, musiikilla ja muulla äänellä.

Kuulokkeiden muotoilu, korvaa mukailevat pehmusteet ja itsestään säätyvät sangat, on suunniteltu täydellistä käyttömukavuutta ja pitkiäkin kuuntelujaksoja silmälläpitäen. Kuulokkeissa on myös kätevä äänenvoimakkuuden säätö, jonka ansiosta kaukosäädintä ei tarvitse kurotella turhan takia.

Energiatehokkailla kuulokkeilla pystyy kuuntelemaan jopa seitsemän tuntia yhdellä NiMH-akun latauksella. Käyttäjä voi vaihtoehtoisesti kuunnella myös paristoilla. Yhdellä AAA-paristolla pystyy kuuntelemaan tauotta jopa kymmenen tuntia. Automaattinen virransäästötoiminto pidentää kuunteluaikaa entisestään, sillä se katkaisee kuulokkeista virran päästä pois otettaessa.

Täydellistä vapautta: MDR-RF810RK langattomat kuulokkeet

Keväällä myyntiin tulee myös MDR-RF810RK langattomat kuulokkeet, jotka mahdollistavat mukavan langattoman kuuntelun kodin viihdelaitteista koko asunnossa.

Kevyet, n. 220 g painavat, kuulokkeet pystyvät vastaanottamaan RF-lähetystä jopa 100 metrin säteellä lähettimestä. Kuten MDR-RF4000K-kuulokkeissa, 40 millin kaiutinkalvot varmistavat kuulokkeiden harvinaisen hyvän äänenlaadun. Kätevä äänenvoimakkuuden säätö helpottaa kuuntelijaa.

Kuulokkeiden kuunteluaika on NiMH-akulla 13 tuntia, mutta ainoastaan yhdellä AAA-paristolla pystyy pidentämään kuunteluajan jopa 28 tuntiin.

Molemmat kuulokkeet (MDR-RF4000K ja MDR-RF810RK) tulevat myyntiin huhtikuussa 2010 ja niiden suositushinnat ovat 219 ja 69 euroa.

Lisätietoa:

Tuotepäällikkö Henri Sjöblom, puh. 020 742 1264 tai henri.sjoblom@eu.sony.com

Kuvia:
http://presscentre.sony.eu/content/detail.aspx?ReleaseID=5662&NewsAreaId=2

Tietoja Sonysta
Sony on johtava kansainvälinen ääni-, kuva-, viestintä- ja informaatiotekniikan kehittäjä niin yksityis- kuin ammattituotteissa ympäri maailman. Sony tunnetaan audiovisuaalisista tuotteistaan, joita ovat esimerkiksi BRAVIA™ LCD-televisiot, Cyber-shot™-digikamerat, Handycam®-videokamerat, “α” (Alpha) digijärjestelmäkamerat, Walkman®-MP3-soittimet, VAIO™-tietokoneet ja ammattimainen tuotantotekniikka, johon kuuluu esimerkiksi XDCAM™-HD-kameramallisto. Sony tarjoaa HD-tason laitteita tuottamisesta esittämiseen. Sen elektroniikka, musiikki, kuvat, pelit ja online-liiketoiminta tekevät yhtiöstä maailman johtavan viihdebrändin. Sony työllistää noin 170 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.

Sony tekee pitkäaikaista yhteistyötä jalkapallon parissa. Se on UEFA Champions Leaguen virallinen sponsori vuoteen 2012 saakka, FIFA:n virallinen kumppani vuoteen 2014 saakka sekä kansainvälinen FIFA World Cup™ -sponsori vuosina 2010 sekä 2014.

Lisätietoa Sony Europesta löytyy osoitteista http://www.sony-europe.com ja http://www.sony-europe.com/presscenter.

“Sony”, “WALKMAN”, “VAIO”, “Cyber-shot”, “Handycam”, “α”, “BRAVIA” ja “XDCAM” ovat Sonyn tavaramerkkejä. Muut tekstissä mainitut tuotemerkit kuuluvat omistajilleen.

23.03.2010

Helppokäyttöisiä digitaalisia sanelimia Sonylta

Valikoima erittäin korkealaatuisia ja monitoimisia MP3-sanelimia kohtuuhintaan.

  • Tarkka ja selkeä digitaalinen puheen ja musiikin tallennus
  • Erittäin suuri tallennuskapasiteetti, jopa 1505 tuntia SX850-mallissa
  • Helppokäyttöiset tallennusominaisuudet
  • Akunkesto jopa 48 tuntia yhdellä latauksella (BX800 / PX820)
  • Edullinen ohjelmistopaketti Dragon Naturally Speaking 10 (malleissa SX850DR / PX820D)

Sonyn uusimmat MP3-sanelimet yhdistävät hyvän äänenlaadun, suuren tallennuskapasiteetin ja helppokäyttöisyyden. Keveytensä puolensa ne sopivat täydellisesti mukana kannettaviksi luennoilla, haastatteluissa, puheissa ja esityksissä, kuten myös konserteissa.

ICD-SX750 ja ICD-SX850

Korkea äänenlaatu yhdistyy erittäin pitkään tallennusaikaan ohuissa ja kauniisti muotoilluissa ICD-570 ja ICD-SX580 digitaalisissa sanelimissa.

Sanelimien Flash-muistien tallennuskapasiteetti on erittäin suuri. SX750-mallin 2 GB muistille mahtuu 750 tuntia puhetta tai musiikkia. Tuplasti enemmän tallennuskapasiteettia löytyy SX850-mallista, jonka 4 GB muistiin mahtuu 1505 tuntia tallennusta. Se on yli kaksi kuukautta jatkuvaa puhetta tai musiikkia.

Laitteiden kolme mikrofonia mahdollistavat korkean äänenlaadun puhe- tai musiikkitallennuksissa. Stereomikrofonin lisäksi sanelimissa oleva erittäin herkkä suuntamikrofoni nappaa puhujan äänen tarkasti kauempaakin. Tarkka äänensuodatin parantaa äänenlaatua samalla kun hälyä suodattava tekniikka parantaa puheenlaatua, jotta sen erottaa mahdollisimman selvästi. VOR-tekniikka (Voice Operated Recording) parantaa käytettävyyttä kätevällä lisää/tallenna päälle -toiminnolla.

Käyttäjä voi valita tallennusmuodoksi MP3- tai tehokkaan LPEC-muodon jokapäiväisiin puhetallennuksiin. Lisäksi lineaarinen PCM-muoto tallentaa ääntä ja musiikkia stereona CD-tasoisena.

Sanelimen 36-portainen soittonopeudensäädin tarjoaa tallennuksen purkajalle nopeuksia aina 75 % hidastuksesta 200 % nopeutukseen helpottamaan puheen tarkkaa purkamista, oli kyse sitten haastattelusta tai luennosta. Nauhureissa on myös hyvät muokkaustoiminnot helpottamaan tallennuksien hallintaa. Tiedostoja pystyy erottelemaan, poistamaan ja merkitsemään, ja kansioita pystyy valitsemaan ja siirtämään.

Molemmat sanelimet toimivat myös kätevinä kannettavina soittimina, joilla voi kuunnella MP3- tai WMA-tiedostoja mukana tulevilla korkealaatuisilla korvakuulokkeilla ajasta ja paikasta riippumatta. USB-yhteys tukee helppoa tiedostojen raahaustoimintoa, jolla voi siirtää helposti äänitiedostot, MP3-musiikin ja jopa PC-tiedostot helposti tietokoneen kansioihin. Se on helppo tapa pitää varmuustiedostot tärkeistä ääni- ja musiikkitallenteista.

Sanelimilla pystyy tallentamaan 19 tuntia tai kuuntelemaan korvakuulokkeilla 22 tuntia yhdellä akun latauksella. Sanelimissa on myös korkealaatuinen sisäänrakennettu kaiutin.

Lisätarvikkeina sanelimiin on saatavana USB-kaapeli, kantolaukku, teline, mikrofonisuoja varmistamaan tallennusten parempi äänenlaatu sekä digitaalinen äänenkäsittelyohjelma CD-ROM:lla. Kaikilla uusilla malleilla on viiden tähden Dragon-sertifikaatti, joka takaa jopa 99 % tarkkuuteen yltävän käännöksen puheesta tekstiksi. Erikoisetuna ICD-SX850DR-mallin pakettiin sisältyy kätevä USB-telakka ja Dragon NaturallySpeaking 10 Recorder Edition -ohjelma.

ICD-BX800 ja ICD-PX820

Kohtuuhintaiset ja helppokäyttöiset ICD-BX800 ja ICD-PX820 sopivat täydellisesti haastatteluiden ja luentojen, sekä päivittäisten ajatusten tai uusien kappaleiden sävelkulkujen tapailun tallentamiseen.

Molemmissa malleissa on 2 GB flash-muistia, johon mahtuu jopa 500 tuntia tallennusta. Se riittää hyvin jopa yhden lukukauden luentomuistiinpanoihin.

Sanelimet ovat kevyitä, käteen sopivia ja helppokäyttöisiä selkeiden painikkeiden ja taustavalaistun LCD-näytön ansiosta. Sanelimen VOR-tekniikka (Voice Operated Recording) vapauttaa haastattelijan kädet sen pysäyttäessä talletuksen automaattisesti puhujan pitäessä taukoa. Lisäksi talletuksen häiriönpoistotekniikka parantaa talletetun puheen äänenlaatua.

Sanelimen sisäisen kaiuttimen äänenlaatu on tarkka ja selkeä. 21-portaisen digitaalisen äänentoistonopeuden säätimen avulla käyttäjän on helppo kuulla nauhalle äänitetty puhe. Käytännölliset muokkaustoiminnot mahdollistavat tiedostojen erottelun ja poistamisen sekä kansioiden valinnan ja siirtämisen.

Hyvä akun kesto mahdollistaa pitkän talletuksen tai kuuntelun. Yhden AAA-alkaalipariston voimalla voi tallentaa tauotta jopa 48 tuntia tai kuunnella 32 tuntia (LP-tilassa) kuulokkeilla.

ICD-PX820 on BX800:n ominaisuuksien lisäksi varustettu USB-portilla (kaapeli sisältyy pakkaukseen), jonka avulla voi siirtää MP3-tiedostot tietokoneelle (ei tue Mac-koneita) tallennusta, muokkausta tai jakamista varten. ICD-PX820D-pakkaus sisältää lisäksi Dragon NaturallySpeaking 10 Recorder Edition -ohjelman.

Lisäksi saatavilla on myös ICD-BX800M ja ICD-PX820M edulliset yhteispaketit, joissa on mukana korkealaatuinen solmiomikrofoni. Sen avulla on helppo tallentaa luentoja, puheita ja haastatteluja entistä selkeämmällä ja tarkemmalla äänenlaadulla.

Uudet ICD-SX750, ICD-SX850, ICD-BX800 ja ICD-PX820 sarjan digitaaliset sanelimet tulevat myyntiin huhtikuussa 2010. Sanelimien suositushinnat ovat:
ICD-BX800 55 euroa
ICD-PX820 99 euroa
ICD-SX750 259 euroa
ICD-SX850 289 euroa


Lisätietoa:

Tuotepäällikkö Henri Sjöblom, puh. 020 742 1264 tai henri.sjoblom@eu.sony.com

Kuvia:
http://presscentre.sony.eu/content/detail.aspx?ReleaseID=5662&NewsAreaId=2

Tietoja Sonysta

Sony on johtava kansainvälinen ääni-, kuva-, viestintä- ja informaatiotekniikan kehittäjä niin yksityis- kuin ammattituotteissa ympäri maailman. Sony tunnetaan audiovisuaalisista tuotteistaan, joita ovat esimerkiksi BRAVIA™ LCD-televisiot, Cyber-shot™-digikamerat, Handycam®-videokamerat, “α” (Alpha) digijärjestelmäkamerat, Walkman®-MP3-soittimet, VAIO™-tietokoneet ja ammattimainen tuotantotekniikka, johon kuuluu esimerkiksi XDCAM™-HD-kameramallisto. Sony tarjoaa HD-tason laitteita tuottamisesta esittämiseen. Sen elektroniikka, musiikki, kuvat, pelit ja online-liiketoiminta tekevät yhtiöstä maailman johtavan viihdebrändin. Sony työllistää noin 170 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.

Sony tekee pitkäaikaista yhteistyötä jalkapallon parissa. Se on UEFA Champions Leaguen virallinen sponsori vuoteen 2012 saakka, FIFA:n virallinen kumppani vuoteen 2014 saakka sekä kansainvälinen FIFA World Cup™ -sponsori vuosina 2010 sekä 2014.

Lisätietoa Sony Europesta löytyy osoitteista http://www.sony-europe.com ja http://www.sony-europe.com/presscenter.

“Sony”, “WALKMAN”, “VAIO”, “Cyber-shot”, “Handycam”, “α”, “BRAVIA” ja “XDCAM” ovat Sonyn tavaramerkkejä. Muut tekstissä mainitut tuotemerkit kuuluvat omistajilleen.

22.03.2010

Kaunis ja helppokäyttöinen

VAIO-valikoima kasvaa tyylikkäällä sekä värikkäällä 14 tuuman VAIO E:llä

  • Helppokäyttöinen Quick Web Access ilman käynnistystä sekä ASSIST- ja VAIO- näppäimet
  • Saatavilla viisi tyylikästä väriä
  • Viimeisimmät Intel® Core™ -prosessori ja ATI Mobility Radeon™ -grafiikka
  • Kirkas, hyväkontrastinen VAIO-näyttö LED-taustavalolla

Tyylikkäällä ulkonäöllä ja 14 tuuman näytöllä varustettu VAIO E sopii täydellisesti jokapäiväiseen surffailuun, bloggaamiseen tai multimediakokoelmasta nauttimiseen.

Upealla muotoilullaan joukosta erottuva VAIO E tekee vaikutuksen. Kiiltävä musta sekä kiiltävä valkoinen viimeistely tai vaihtoehtoisesti pirteä pinkki, sininen tai vihreä värivaihtoehto herättävät huomiota missä ikinä käyttäjä liikkuukin.

Erittäin tarkalla 1600×900 resoluutiolla ja laajalla 16:9 kuvasuhteella varustettu 14 tuuman VAIO-näyttö LED-taustavalolla tarjoaa värikylläisen ja hyvän kontrastin näkymän videoista, valokuvista ja muusta sisällöstä.

VAIO E on suunniteltu pitäen jokapäiväinen helppokäyttöisyys mielessä. WEB-näppäimellä pääsee aloittamaan surffailun ilman PC:n käynnistystä. Käyttömukavuutta lisäävä Quick Web Access mahdollistaa helpon välilehtien selailun ja jaetun näkymän, mikä mahdollistaa kahden verkkosivun yhtäaikaisen katselun.

ASSIST-näppäin takaa yhdellä painalluksella pääsyn VAIO Care -apuun, joka auttaa VAIO-koneen huoltamisessa, diagnosoimisessa sekä vian etsinnässä vain muutamalla klikkauksella.

VAIO E 14” pitää sisällään uuden 2010 Intel® Core™ i3-330M -prosessorin sekä 4 GB:n huippunopean DDR3-muistin, jotka helpottavat jokapäiväistä tietojenkäsittelyä. Viimeisin ATI Mobility Radeon™ -grafiikka tekee kuvien editoinnista, teräväpiirtovideoiden katselusta sekä multimediaa sisältävien verkkosivujen käytöstä helppoa.

Kolmen USB-portin lisäksi neljäs huippunopea eSATA/USB-portti mahdollistaa erittäin nopean tiedonsiirron ulkoiseen kovalevyyn jopa viisi kertaa nopeammin USB2.0:en verrattuna

VAIO-koneille tyypillisesti Sonyn eri sovellukset auttavat käyttäjää saamaan vielä enemmän irti omasta mediakokoelmasta. Etupaneelin VAIO-näppäimellä käynnistyvä Media Gallery tarjoaa virkistävän tavan kokea musiikki-, valokuva- ja videokokoelman sisältöä. PMB (Picture Motion Browser) VAIO Edition -sovelluksen avulla suosikkihetkien editointi ja jakaminen on helpompaa kuin koskaan.

VAIO E-Sarjan 14” multimediakannettava on saatavilla huhtikuun lopussa. Sen suositushinta on 999 euroa.

Tuotekuvia:

http://picasaweb.google.com/slaegerfoto/VAIOESeries14?authkey=Gv1sRgCILhltKKutfQGg#

Liitteet:
Tuotekuvia
Ominaisuudet
Ympäristötietoa

Lisätietoja:
Tuotepäällikkö Reijo Viholainen, 040 7602 858 tai reijo.viholainen@eu.sony.com
tai
Viestintätoimisto Taitomylly, Taru Tuominen, 045 6709 563 tai sony.press@taitomylly.fi

Lisätietoa myös osoitteessa:
http://presscentre.sony.eu/


Tietoja Sonysta

Sony on johtava kansainvälinen ääni-, kuva-, viestintä- ja informaatiotekniikan kehittäjä niin yksityis- kuin ammattituotteissa ympäri maailman. Sony tunnetaan audiovisuaalisista tuotteistaan, joita ovat esimerkiksi BRAVIA™ LCD-televisiot, Cyber-shot™-digikamerat, Handycam®-videokamerat, “α” (Alpha) digijärjestelmäkamerat, Walkman®-MP3-soittimet, VAIO™-tietokoneet ja ammattimainen tuotantotekniikka, johon kuuluu esimerkiksi XDCAM™-HD-kameramallisto. Sony tarjoaa HD-tason laitteita tuottamisesta esittämiseen. Sen elektroniikka, musiikki, kuvat, pelit ja online-liiketoiminta tekevät yhtiöstä maailman johtavan viihdebrändin. Sony työllistää noin 170 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.

Sony tekee pitkäaikaista yhteistyötä jalkapallon parissa. Se on UEFA Champions Leaguen virallinen sponsori vuoteen 2012 saakka, FIFA:n virallinen kumppani vuoteen 2014 saakka sekä kansainvälinen FIFA World Cup™ -sponsori vuosina 2010 sekä 2014.

Lisätietoa Sony Europesta löytyy osoitteista http://www.sony-europe.com ja http://www.sony-europe.com/presscenter.

“Sony”, “WALKMAN”, “VAIO”, “Cyber-shot”, “Handycam”, “α”, “BRAVIA” ja “XDCAM” ovat Sonyn tavaramerkkejä. Muut tekstissä mainitut tuotemerkit kuuluvat omistajilleen.

22.03.2010

Fira Oy vahvistaa palveluorganisaatiotaan

Innovatiivinen, vaativien kohteiden osaajana tunnettu rakennusliike Fira Oy on palkannut neljä vahvaa osaajaa palvelukseensa ja perustanut uuden tytäryhtiön, linjasaneerauksiin ja niihin liittyviin taloyhtiöiden ja niissä olevien kotien korjausrakentamiseen keskittyvän Fira Palvelut Oy:n. Firalaisen ajattelun mukaan oikeanlaiset ihmiset ovat ratkaisevan tärkeitä liiketoiminnan kehittämisessä, mieluummin kannattaa rakentaa uusi bisnes oikeiden ihmisten ympärille kuin päinvastoin.

Firan toimitusjohtaja Jussi Aho sanoo, että heillä on kaikki elementit huippufirman rakentamiseen.
- Liiketoiminnan kehittäminen vaatii tiimeihin alan kovan substanssiosaamisen ohella myös kehittäjiä. Nyt palkattujen ihmisten kanssa on hyvä tehdä uutta palvelutoimintaa, jossa työskennellään yhä enemmän tilojen käyttäjien parissa. Siihen tarvitaan rakentamisen ammattitaidon lisäksi palveluosaamista, Aho toteaa.

Sami Kokkonen Fira Palvelujen vetäjäksi

Tuotantotalouden DI Sami Kokkonen on nimitetty 1.4. alkaen Fira Oy:n uuden tytäryhtiön Fira Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi. Kokkonen on viimeksi toiminut tietoliikenteen kenttäpalveluista vastaavana johtajana Empower Oy:ssä ja sitä ennen myyntipäällikkönä ja tuotantojohtajana Daxtum Oy:ssä.

Kokkonen tunsi Firan toimitusjohtajan Jussi Ahon Daxtumin ajoilta ja kertoi jokin aika sitten tälle, että nyt voisi kokeilla jotain uutta. Aho ja Kokkonen tulivat siihen johtopäätökseen, että linjasaneerausmarkkinat ja niihin liittyvä korjausrakentaminen tarvitsisivat uutta palvelulähtöistä näkökulmaa ja päätyivät liiketoiminta-analyysin ja suunnitelmat tehtyään perustamaan uuden yrityksen.
- Kun merkittävä osa suomalaisesta rakennuskannasta tulee seuraavien vuosien aikana linjasaneerausikään, markkina on todella kiinnostava. Meillä on uudessa yhtiössä Firan täysi tuki ja tarkoituksena on ammentaa hyötyä yhtiön osaamisesta vaativissa hankkeissa. Tytäryhtiön myötä tuomme nyt palvelunäkökulman korjausrakentamiseen ja rakennamme herkkyyttä kuluttajien ja tilojen käyttäjien kanssa toimimiseen. Työmaiden hyvällä johtamisella ja hyvin hoidetulla viestinnällä niin asukkaiden kuin henkilökunnankin suuntaan voimme tehdä viimeisen päälle olevaa laatua kustannustehokkaasti, Sami Kokkonen uskoo.
Kokkonen kertoo, että häntä viehättävät firalaisista huokuva innostuneisuus ja työmotivaatio – niille on tarkoitus luoda hyvät puitteet myös Fira Palvelut Oy:ssä.
- Ketteränä, pienempänä firmana lähdemme ennakkoluulottomasti kehittämään uusia osa-alueita ja pyrimme siihen, että olemme sisäisen kirittäjän roolissa emoyhtiön suuntaan.
Leppävirralta syntyisin oleva Kokkonen on urheilumiehiä ja voittanut aikoinaan pöytätenniksessä useita nuorten Suomen mestaruusmitaleita, pelannut miesten maajoukkueessa ja kaksi vuotta Saksan Bundesliigan alasarjoissa. Varusmiespalveluksensakin reservin vänrikki suoritti Lahden urheilukoulussa.

Kokenut Jorma Nordström työpäälliköksi

Projektipäällikkönä useissa linjasaneerauskohteissa toiminut Jarmo Nordström on nimitetty Fira Palvelut Oy:n työpäälliköksi. Nordström on työskennellyt pitkään WRJ Etelä-Suomi Oy:n palveluksessa ja sitä ennen alan yrittäjänä.

Syntyjään nurmijärveläinen ja lapsesta asti Järvenpäässä asunut Nordström on toiminut koko työikänsä pääkaupunkiseudulla ja sen lähiympäristössä. Paikallistuntemuksen ohella hänellä on vankka, pitkältä ajalta kertynyt kokemus linjasaneeraustoiminnasta.
Puusepän koulutuksen aikoinaan hankkinut Nordström on laatutietoinen rakentamisen ammattilainen, joka arvostaa laadukkaasti tehtyä työtä. Fira Palveluihin hän päätyi rekrytointialalla toimivan tuttavan kautta, joka kehotti Nordströmiä ottamaan yhteyttä Jussi Ahoon.
- Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, mutta kyllä se oli Firan näkemys korjausrakentamisesta, joka ratkaisi valinnan. Firassa tuntuu olevan vahva tekemisen meininki, se on vakavarainen, hyvänoloinen yritys ja rakennusalalla korkealle arvostettu, Nordström kertoo.
Nordströmille linjasaneerausten tiedottamiskysymyksetkin ovat tuttu aihealue.
- Asukkaita kyllä usein informoidaan ja ainakin tiedetään miten tiedottamisen pitäisi toimia. Mutta ihmisille tulee niin paljon viestejä, että jotkut niistä jäävät lukematta. Työmaa elää koko ajan, tulee muutoksia muutosten perään ja viimeisimmät muutokset eivät mene perille, kun urakoitsijan projektipäälliköstä lähtee niin monta haaraa eteenpäin, että joku helposti unohdetaan, Fira Palvelujen uusi työpäällikkö toteaa.
Nordström uskoo, että pitävillä aikatauluilla, täsmällisellä tiedottamisella, laadukkaalla työllä ja tuotteistetuilla lisäpalveluilla linjasaneerausten asiakkaille pystytään luomaan aidosti lisäarvoa.

Uudistaja Otto Alhava kehitystyöhön

Ohjelmisto- ja tietoliikennetekniikan DI Otto Alhava on nimitetty Fira Oy:n kehitysjohtajaksi. Tampereelta valmistunut Alhava on ehtinyt olla monessa mukana: Nokian tutkimuskeskuksessa, ICL:llä rakentamassa laajakaistaista runkoverkkoa, ADSL-verkkoa rakentamassa Tampereen Puhelimelle, Ericssonilla laajakaistatekniikan myynti- ja kehitystehtävissä, yksityisyrittäjänä digitalkkareita toimittamassa ja viimeksi ennen Firaa kehitystehtävissä Daxtumilla.

- Monta kertaa olen nahkani luonut. Lähtökohtanani on, että ihmisen pitää uudistua ja altistaa itsensä oppimiselle. Jos jää yli viideksi vuodeksi jonnekin roikkumaan niin sieltä ei löydä enää ulos. Jos sen sijaan laittaa itsensä tilanteeseen, jossa on altavastaajana, niin joutuu käyttämään aivojensa täyttä kapasiteettia, Alhava toteaa.
Daxtumilla hän törmäsi Firan nykyiseen toimitusjohtajaan Jussi Ahoon.
- Siellä harjoiteltiin palvelunäkökulmaa pienemmässä ympäristössä kuin täällä Firassa ja saatiin läpi asioita, joilla voi tehostaa kenttätoimintaa ja kehittää tuottavuutta.
Alhava kehuu Firaa ympäristönä, jossa voi olla voimakkaasti vaikuttamassa yhden toimialan tuottavuuteen samalla kun häntä kiinnostaa palvelurakentamisen konsepti.
- Tässä on erittäin hyvä mahdollisuus siirtää toiselta toimialalta osaamista ja onnistumisia rakentamiseen. Jos joku niin rakentaminen kaipaa uudistumista.
Kuopiolaissyntyinen Alhava sanoo, että tuntuu hyvältä olla juuriltaan eteläpohjalaisessa yhtiössä, jonne on palkattu muitakin savolaisia.
- Savolainen ilkikurisuus sopivasti filtteröitynä aktivoi pohjalaisia ja laittaa heihin lisää liikettä, Alhava täräyttää savolaisen reippaasti.

Anni Rouvinen Firalle diplomityön myötä

Teollisuustalouden DI Anni Rouvinen on nimitetty Fira Oy:n Business Development Manageriksi tehtävinään liiketoiminnan kehitys ja hallinto.

Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskellut Rouvinen tuli Firaan opinnäytteensä myötä.
- Etsin diplomityötä varten paikkaa ja Fira kuulosti todella mielenkiintoiselta. Keskisuurena yrityksenä se tarjosi paljon mahdollisuuksia, Rouvinen kertoo.
Diplomityön valmistuttua Fira tarjosi hänelle heti haasteellisia jatkotehtäviä.
- Isommassa yrityksessä ei olisi päässyt yhtä haasteellisiin tehtäviin. Tällaisessa pienemmässä yrityksessä voi tehdä töitä laidasta laitaan – on enemmän vaihtelua, Rouvinen toteaa.
Hän uskoo osaltaan tuovansa uutta ajattelua rakennusalalle.
- Kai minun antiani ovat tuotantotaloudellinen näkökulma ja palveluliiketoiminta, jota tutkin diplomityössäni. Osaan ajatella rakennusalan ulkopuolella olevia malleja hyödyntäen, rakennusalan perinteiset toimintamallit eivät ole iskostuneet ajatteluuni.
Kehitystyön ohella Rouvinen hoitaa Firan taloushallinnon kontrollerin tehtäviä. Siihen hänellä on kokemusta Rautaruukista, jonka talouspuolella hän toimii trainee-pohjalta. Muiden tehtäviensä ohella Anni Rouvinen on toiminut sivutoimisena tuntiopettajana Tampereen teknillisen yliopiston teollisuustalouden laitoksella.
Rouvinen on kotoisin Pohjois-Karjalasta: – Tuon vähän rempseyttä tähän Firassa toimivien pohjalaisten ja savolaisten joukkoon, hän nauraa heläyttää.

LISÄTIETOJA: Toimitusjohtaja Jussi Aho, Fira Oy, 040 826 1146, jussi.aho@fira.fi

Toimitusjohtaja (1.4.2010 alkaen) Sami Kokkonen, Fira Palvelut Oy, 0400 204 250, sami.kokkonen@fira.fi

Työpäällikkö Jarmo Nordström, Fira Palvelut Oy, 0400 780 050, jarmo.nordstrom@fira.fi

Kehitysjohtaja Otto Alhava, Fira Oy, 0400 792 493, otto.alhava@fira.fi

Business Development Manager Anni Rouvinen, Fira Oy, 0400 792 488, anni.rouvinen@fira.fi

Fira Oy on rakennusalaa uudistava, eteläpohjalaiset juuret omaava rakennusalan kasvuyritys, jonka pääkonttori on Vantaan Porttipuistossa. Fira Oy:llä on vahva jalansija pääkaupunkiseudulla, missä se on rakentanut useita vaativia kohteita. Firan liikevaihto oli vuonna 2008 noin 17 m€. Fira rakentaa eteläpohjalaiseen tyyliin jämäkästi ja luotettavasti kuin itselleen – yhtiö hoitaa rakennushommat siten kuin ne olisi aina pitänyt hoitaa.