Blogit
24.01.2012 Susanna PaloheimoFanittaminen kunniaan!Sain eilen olla mukana Keskon sidosryhmätapahtumassa Kaupan Päivässä, jonne oli saapunut noin 650 suomalaista päättäjää kuulemaan esityksiä aiheesta "Kuuleeko asiakkaasi mitä sanot?" Mielenkiintoisin esiintyjä oli Coca-Colan digitaalisesta markkinoinnista vastaava johtaja Michael Donnelly, joka puhui fanien arvostamisesta. |
02.01.2012 Susanna PaloheimoHyvien uutisten vuosi 2011Olen kyllästynyt. Kaikkialla, minne vaan katson, mitä luen, mitä linkkiä klikkaan, vastaan tulee huonoja ja pelottavia uutisia. Myönnän olevani uutisfriikki, jonka on vaikeaa olla edes lomamatkalla ilman uutisia. Mutta vaikka huonoja uutisia tulvii kaikkialta, vuoden kohokohdat työssäni viestintätoimistossa ovat liittyeet hyviin uutisiin, sillä niitähän me useimmiten saamme kertoa. |
30.12.2011 Anmari KorpinenHyvin listattu on puoliksi tehtyEn ole koskaan ollut kalenterijuhlija. Työelämän vaatiessa jatkuvaa aikatauluttamista ja kalenterin orjana elämistä, on yhdeksi merkittäväksi tavoitteekseni vapaa-ajalle muodostunut suunnittelemattomuus. Olen niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan varaa kesälomamatkaa edellisenä syksynä tai herää puolilta öin netin ääreen vahtaamaan myyntiin tulevia konserttilippuja. Myös pakkojuhlat ovat alkaneet iän myötä rassata. |
19.12.2011 Susanna PaloheimoJoulu alkaa sinapin keitollaTaitomyllyssä työskentelee iso joukko armoitettuja herkkusuita. Vaihdamme reseptejä, tuomme maisteltavaksi parhaita leivonnaisia ja jaamme kokemuksia hyvistä ravintoloista. On ilo saada kuulua tällaiseen joukkoon! |
01.11.2011 Susanna PaloheimoTerrevve!Työpaikkamme alakerrassa on lounasravintola, joka myy mukaan täytettyjä leipiä ja salaattia. Poikkean usein aamusella ostoksille ennen työpäivän alkua. Ja jollen itse pysähdy ostoksille, kuulen aivan varmasti iloisen huudahduksen, joka on osoitettu jollekulle toiselle asiakkaalle: Terrevve! |
31.10.2011 Susanna PaloheimoHyviä uutisia talousrintamaltaSain ilokseni osallistua torstaina asiakkaamme Keksintösäätiön 40-vuotisjuhliin Kaapelitehtaalla. Illan aikana tapasin useita ihmisiä, jotka ovat luomassa hyviä uutisia talousrintamalla. Positiivinen fiilis on kantanut viikonlopun ylikin; teki hyvää kuulla tämän eurokriisi-uutisoinnin keskellä innostavia ja optimistisia yritystarinoita. Tässä niistä muutama: |
17.10.2011 Susanna PaloheimoMatkalla mahtavaksi työpaikaksiPäätimme osallistua Great Place to Work Instituutin kilpailuun, jossa selvitetään mitkä ovat Suomen parhaita työpaikkoja. Visioimme Taitomyllyn olevan parhaiden ammattilaisten työpaikka, joten tämä kilpailu tuli eteen kuin "Manulle illallinen". |
12.10.2011 Kati Huhta-ahoLähiruokaa & uskallustaLähiruokaa on toki muuallakin kuin Helsingissä. Kauhajoella amerikkalais-suomalainen pariskunta vaalii elämänmuotoa, jossa keskeistä ovat rauhallisuus ja kauneus. Näin on syntynyt kahvila, jossa herkutellaan muhkeilla amerikkalaistyylisillä leivonnaisilla. Raaka-aineissa suositaan oman pitäjän tuottajia. |
03.10.2011 Kati Huhta-ahoMaitokaupassaMistäpä muusta Ranskassa olisi yhtä luonteva keskustella kuin ruuasta? Ranskalainen vierustoverini haluaa kuulla minulta, mitä me suomalalaiset juuri nyt suosimme, mihin minä kertomaan, kuinka meillä on viime vuosina puhuttu kovasti lähiruuasta. Eikä vain puhuttu, vaan myös mitä suurimassa määrin syöty. Työmatkani aikana olin ollut lähiruuan asialla jo ennen tätä suomalaisen ruoan ylistyspuhettani. Tai jos tarkkoja ollaan, olin yrittänyt olla. |
15.09.2011 Susanna PaloheimoKiitos Kauppalehti!Kauppalehti muutti joitakin vuosia sitten suuntaansa yrittäjäystävällisemmäksi. Lehdessä alkoi ilmestyä yhä enemmän juttuja pienistä yrityksistä. Hyvä veto, kiitän siitä! Taustalla varmasti oli ymmärrys siitä, että pk-yrityksiä on Suomessa satoja tuhansia, ja niihin kaikkiin voidaan tilata Kauppalehti. Suuryrityksiä on vain joitakin satoja, ja niissä useammat ihmiset jakavat Kauppalehden. |
02.09.2011 Susanna Paloheimo"Ne twiittaa kolmen minuutin välein..."Olen tällä viikolla käynyt poikkeuksellisen monta keskustelua Twitteriin liittyen. Pysäyttävin oli erään keski-ikäisen insinööritj:n kanssa, joka kaikkien ennakkoluulojeni vastaisesti alkoi itse kertoa, kuinka yritys, jonka hallituksen jäsen hän on, käyttää Twitteriä ahkerasti. |
25.08.2011 Susanna PaloheimoJobs - or no jobs?Eilinen turinani puhemiesaseman saavuttamisesta sai aamun uutisia somesta lukiessa aivan uuden ulottuvuuden: maailman tunnetuin puhemies, Steve Jobs, luopuu Applen toimitusjohtajan tehtävästä! Mies on ikoni. Karismaattinen. Pelätty. Hurja. Todennäköisesti yksi parhaiten toisinajattelun bisnekseksi muuntaneista velhoista. Arvostan! |
24.08.2011 Susanna PaloheimoPuhemieheksi ei synnytäViime perjantaina ilmestyneessä Talouselämässä oli ansiokas juttu Vuokraturvan hallituksen puheenjohtajasta ja perustajasta Timo Metsolasta. Jutussa käsiteltiin Metsolan nousua alan ylivoimaiseksi puhemieheksi eli henkilöksi, jota media lainaa ja haastattelee mielellään, kun se käsittelee vuokra-asuntomarkkinoita tai asuntosijoittamista. Lämpimät onnittelut puhemiesaseman saavuttamisesta! |
09.08.2011 Susanna PaloheimoMitä meille suomalaisille on tapahtunut?Olen hämmentyneenä seurannut suurta muutosta suomalaisten viestintäkäyttäytymisessä. Jo pitkään on naureskeltu vanhalle myytille, jonka mukaan suomalainen ei puhu eikä pukahda, murisee vaan. Kännyköillä pulistaan, netissä pulistaan, bussikuskiakin tervehditään jo. Mutta mitä! Nyt on alettu palvella asiakkaita ystävällisesti ja ajatella positiivisesti! |
18.07.2011 Kati Huhta-ahoKyläkauppakierrokselleNo missäs ne mozzarellat nyt olikaan, entä oliko teillä thaibasilikat loppu? Tunnustan. Olen ollut niitä, jotka mökkipaikkakunnalla esittävät tämänkaltaisia kysymyksiä kyläkauppiaalle. On taa se aika vuodesta, jolloin kesälaitumille ryntäävät kaupunkilaismullikat ja -hiehot tuskailevat omien kulinarististen haavekuvien ja kyläkaupan tarjonnan kohtaamattomuutta. |
